Vesiviljely
Maailman vesiviljelytuotanto on kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti, samoin tuotannon taloudellinen merkitys. Nykyään kaloja viljellään suunnilleen yhtä paljon, kuin niitä pyydetään luonnonvesistä ihmisravinnoksi. Kalojen lisäksi kasvatetaan äyriäisiä, nilviäisiä, simpukoita ja merileviä. ... Lue lisää
Maailman vesiviljelytuotanto on kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti, samoin tuotannon taloudellinen merkitys. Nykyään kaloja viljellään suunnilleen yhtä paljon, kuin niitä pyydetään luonnonvesistä ihmisravinnoksi. Kalojen lisäksi kasvatetaan äyriäisiä, nilviäisiä, simpukoita ja merileviä. ... Lue lisää
Ylivoimaisesti suurin tuottaja on Aasia, ja siellä Kiina on varsinainen vesiviljelyn mahtimaa. Suomessa kasvatetaan ruokakalaa, kuten kirjolohta ja siikaa, sekä tuotetaan istutuspoikasia luonnonvesien kala- ja rapukantoja vahvistamaan. Lämpimillä alueilla vesiviljelylajit on usein muita kuin Suomessa. Maailmassa eniten tuotettuja kaloja ovat karpit ja tilapiat. Paljon kasvatetaan myös katkarapuja, ostereita ja simpukoita sekä erilaisia leviä.
Vesiviljelyn lisääntyessä on alettu kiinnittää huomiota toiminnan ympäristövaikutuksiin. Kehitys onkin kulkemassa kohti entistä vähemmän ympäristöä kuormittavia menetelmiä, lähes suljettua vedenkiertoa, monilajiviljelyä ja poistovesien hyödyntämistä kasvien tuotannossa.
Vesiviljelyllä on ja tulee olemaan huomattava merkitys maailman ruokahuollossa. Siksi alan kasvu ja kehitys jatkuu.
Tämä kirja kertoo, mitä lajeja maailmalla viljellään, millaisia menetelmiä käytetään ja miten käytännöt eri alueilla ja maissa poikkeavat toisistaan. Kirja on tarkoitettu yleisteokseksi vesiviljelyä opiskeleville, alan parissa työskenteleville ja kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Tämä kirja kertoo, mitä lajeja maailmalla viljellään, millaisia menetelmiä käytetään ja miten käytännöt eri alueilla ja maissa poikkeavat toisistaan. Kirja on tarkoitettu yleisteokseksi vesiviljelyä opiskeleville, alan parissa työskenteleville ja kaikille aiheesta kiinnostuneille.
- Kustantaja / Valmistaja Books on Demand
- ISBN 9789515680563
- Tuotekoodi 9789515680563
- Alanimike Äyriäiset Nilviäiset Levät
- Kirjoittajat Juhani Niinimäki
- Toimittanut Kirsti Wikman
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Ekologia, biosfääri; Biomaantiede
- Ilmestymispäivä 01.01.2017
- Vuosi 2017
- Tuoteryhmä Luonto
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 263
- Avainsanat kalat; viljely; nilviäiset; viljelymenetelmät; elintarviketuotanto; ympäristövaikutukset; eläintaudit; Aquaculture; Kalanviljely; Kalat Äyriäiset Nilviäiset Levät; Vesiviljely; Vesiviljelytekniikka; äyriäiset; kalanviljely; levät; vesiviljely (kalatalous); kansainväliset tilastot
- Kirjastoluokka 56.9
- Pituus (mm) 224
- Leveys (mm) 175
- Korkeus (mm) 22
- Paino (g) 930
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
Tämä tuote kuuluu tuoteryhmiin
Tuotearvostelut Suomalainen.comissa
Tutustu tuotearvostelujen käytäntöihin ja ehtoihin ennen kuin jätät arvostelun.
Suomalainen.com -verkkokaupassa on mahdollista jättää tuotearvosteluja siellä myynnissä olevista tuotteista. Tuotearvosteluja voivat jättää sekä tuotetta Suomalaisesta Kirjakaupasta ostaneet asiakkaat että muut sivuston käyttäjät. Arvostelijan nimimerkin jälkeinen teksti kertoo, onko kyseessä vahvistettu ostaja vai muu asiakas/sivuston käyttäjä.
-
Vahvistettu ostaja - Kyseinen arvostelu on jätetty käyttämällä tuotteen ostajalle lähetettyä sähköpostilinkkiä. Kyseessä on siis vahvistettu ostaja eli arvostelun jättänyt henkilö on ostanut todennetusti kyseisen tuotteen.
-
Vahvistettu suosittelija - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla. Arvostelijan sähköpostiosoite on vahvistettu, jotta on voitu varmistua siitä, että arvostelun on jättänyt oikea henkilö. Suomalainen.com ei kuitenkaan ole vahvistanut, että kyseinen henkilö on ostanut tuotteen.
- Ei tekstiä nimimerkin jälkeen - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla, mutta arvostelun jättäjän sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu.
Tuotearvostelussa pakollisia tietoja ovat tuotteen pistemäärä (tähdet), otsikko sekä arvosteluteksti. Jos jätät arvostelun sinulle lähetetyn sähköpostilinkin kautta, arvostelu julkaistaan käyttämällä etunimeäsi sekä sukunimen ensimmäistä kirjainta.
Jos jätät arvostelun sivustollamme, voit käyttää arvostelussa myös nimimerkkiä. Arvostelun jättämisen yhteydessä sinulta kysytään sähköpostiosoitetta, jonka avulla vahvistamme, että arvostelun on lähettänyt oikea henkilö, eikä esimerkiksi robotti. Tuotearvostelujen palveluntarjoajana toimii Yotpo. Katso Yotpon tietosuojaseloste.
Arvostelut julkaistaan tuotteen kohdalla automaattisesti ja ne tulevat esiin viiveellä. Suomalainen.com pidättää kuitenkin oikeuden poistaa kommentit, jotka sisältävät epäasiallista, herjaavaa tai halventavaa kieltä, vihapuhetta tai ovat muuten hyvän tavan vastaisia, tai joissa markkinoidaan muiden toimijoiden sivustoja tai tuotteita.
Jättämällä arvostelun annat Suomalaiselle Kirjakaupalle oikeuden käyttää kyseisiä arvosteluja omassa markkinoinnissaan (sekä painettu että digitaalinen) ilman erillistä korvausta. Arvosteluja käytetään myös analysointiin ja markkinoinnin kehittämiseen.
Tuotearvostelun jättäneiden kesken arvotaan säännöllisin väliajoin tuotepalkintoja. Tutustu arvonnan sääntöihin täällä.
Mikäli haluat poistaa jättämäsi tuotearvostelun verkkokaupastamme, pyyntö tästä tulee ohjata asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Tuotearvostelut eivät ole tarkoitettu asiakasreklamaatioiden tai tilauskyselyjen tekemiseen. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Jättämällä arvostelun suomalainen.com -verkkokauppaan hyväksyt yllämainitut käytännöt ja ehdot.
Lue lisää tuotearvosteluista.