Entinen Ilomantsi - kirja kertoo Ilomantsin historiasta ja elämästä 1900-luvulla

MITEN ELETTIINKÄÄN ROHKEIDEN MIESTEN JA VAHVOJEN EMÄNTIEN KYLÄSSÄ

”Niin kaukaa sentään ja läheltä niin,
mua muiston valkea vainoo:
hän nyt on ylin ystäväin,
mut muinen armas ainoo”
(Eino Leino)

Aika

Aika katoaa. Liikkuu taaksepäin. Ei siitä saa otetta kiinni tarttuakseen.
Tuskin se katoaa. Johonkin menee? Olisiko niin, että menee muistin usvaan, jonnekin jumalaiseen hämärään. Sinne pääsevät muistot ajatuksineen ja tavoittavat joka kerran kaiken samanlaisena kuin ennen.
Menneiden ajattelussa mieli siirtynee sinne mihin aika meni. Tälle matkalle pääsee menemään ja siellä olemaan kykenemättä jäämään. Käynti voimistaa ja palauttaa kadonneen maailmanmenon.

Mennyt elämä

Menneen ajan tapahtumat ovat tarkoituksenmukaisia, pakollisia ja hyväksyttäviä. Löytyy mieluisia ja onnellisia kuin myös murheellisia muistoja, kuten lähimmäisten elämän päättymiset. Kuoleminen kuului elämään. Siihen piti sopeutua. Menneessä ajassa kuoltiin kotona hiljaa riutuen tai äkillisesti. Uskottiin sen olleen ennakkoon päätetty ja niin sitten tapahtui.

Onnelliset tapahtumat ovat olleet hyviä eivätkä vain jälkikäteen hyviksi muuttuneita. Ovat olleet aurinkoisia. Niitä aikoja ei enää ole. Menivät tavoittamattomiin. Muistot löytää ja voi elää uudestaan. Jokainen elää omaa aikaansa, johon seuraava sukupolvi ei pääse. Sen tietää olleen erilaista, yksinkertaisempaa, ehkä vaikeampaa, kenties onnellista tai vaikeuksien keskellä onnetonta.

Nykyajan uskotaan tuovan paremman elämän, osaamisen ja viisaamman ymmärtämisen. Uskotaan olevan parempaa kuin ennen vanhaan. Ehkä niin on, mutta antaako se parempaa hyvän olon tunnetta tai onnellisuutta. Elämään kuuluu aina myös puutetta, kärsimystä ja tuskaa.

Muistelu

Voimakas halu jättää lapsilleen ja lastenlapsilleen näkemyksiä entisajasta ja omasta elämäkerrasta kuljettaa kirjoittajaa omaan historiaan, siihen aikaan, jossa itse on kasvanut. Halu ja muistiinmerkinnän tarve pakottaa eteenpäin.

Voi olla niinkin, että kirjoittaa itselleen eikä toisille nauttien nuoruuden ajasta ja eletyn uudelleen kokemisesta. Voimaa antaa tahto kuvata oman ajan tavat, kokonaistoimivuuden eli infrastruktuurin, toimeentulon perusteet ja ihmiset, joista ei ole samalla tavoin ennen kerrottu.

Niinkin voi olla, että purkaa mieltään kertyneistä muistoista. Halu ja kuvaus laajenee sitä mukaa kuin siirtyminen ajassa edistyy ja saavuttaa halutun kohdan, sen tapahtumat ja oman muistin.

Alkaessaan ei tiedä mihin päätyy. Mitä enemmän kirjoittaa sitä enemmän tulee mieleen. Löytyy uusia yhteyksiä seuraaviin tapahtumiin ja palautuu niihin elämän tilanteisiin sekä tehtyihin valintoihin. Ne ovat olemassa kadonneessa ajassa, mistä ne myös löytyvät.

Kertomus täydentyy muistikuvien löytämisen mukaisesti ja valmistuu viimeisen rivin jälkeen. Muistoistaan voi löytää vamman kehostaan, toinen sielustaan. Sitä oppii sietämään.

Jokaisella ihmisellä, talolla ja kylällä on oma tarinansa. Niistä koostuu tämä teos. Monet niistä voivat tapahtua vain maalaiskylässä.

LUONTO SYNNYTTÄÄ ELÄMISEN TAVAT JA ANTAA SIIHEN AINEKSET. LUONTAISTALOUSKULTTUURI NOJASI PELLON, METSÄN JA JÄRVEN ANTIMIIN. MAANVILJELIJÄ OLI SIIHEN AIKAAN ITSE VASTUUSSA TOIMEENTULOSTAAN ILMAN VALTION APUA.
NYKYIHMINEN EI TIEDÄ EIKÄ VOI YMMÄRTÄÄ SILLOIN ELETTYÄ, YKSINKERTAISEN RIKASTA ELÄMÄÄ.

Nauti, jos löydät ilahduttavan yhteyden menneeseen. Vanhan ajan kylässä tapahtui. Syntyi totuuspohjaisia tarinoita. Kehittyi myös kerrottavaa, jossa on ilkikurinen pilke silmässä.

Toivottavasti tarinoista, elämäkerroista, perhekuvauksista ja etenkin rivien välistä aukenee ajan elämäntapa ja yhteisön toiminta eli KADONNUT AIKA.