Flac 2
Kaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempänä nykyaikaa.
Flacellaanit toteuttavat päätöksensä vetäytyä tähdistä pelätessään joutuvansa galaksia nyt hallitsevan julman rodun uhriksi. Avaruusaikojen muiste... Lue lisää
Kaikki tietävät, mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa. Harva kuitenkin tietää, mitä vielä kauempana tapahtui, lähempänä nykyaikaa.
Flacellaanit toteuttavat päätöksensä vetäytyä tähdistä pelätessään joutuvansa galaksia nyt hallitsevan julman rodun uhriksi. Avaruusaikojen muiste... Lue lisää
Flacellaanit toteuttavat päätöksensä vetäytyä tähdistä pelätessään joutuvansa galaksia nyt hallitsevan julman rodun uhriksi. Avaruusaikojen muistelu kielletään, väestö hajasijoitetaan ja kaupungit ja kaikki muut aiemmasta teknisestä tasosta juoruavat rakennelmat puretaan. Vanhoja tietoja ja taitoja ylläpitämään perustetaan Valitut, joidentehtävänä on huoltaa kätkettyjä avaruusaluksia ja muita teknisiä laitteita sekä pitää tavalliset flacellaanit niin kehittymättöminä kuin mahdollista odottamassa aikaa, jolloin paluu avaruuteen olisi turvallista.
Kolmetuhatta vuotta myöhemmin jatkuvasti kasvaneet erimielisyydet avaruudessa väijyvän rodun uhmaamista ja piileskelyn jatkamista kannattavien Valittujen välillä eskaloituvat planeetanlaajuiseksi sodaksi. Kumpikaan osapuolista ei tiennyt heidän kiistansa kohteen olevan jo Flacilla.
- Kustantaja / Valmistaja Books on Demand
- ISBN 9789523307865
- Tuotekoodi 9789523307865
- Alanimike Taantuma : Trah-Al-De -Buan : Sota
- Kirjoittajat Teuvo Virén
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Tieteiskirjallisuus / Scifi
- Ilmestymispäivä 01.01.2016
- Vuosi 2016
- Tuoteryhmä Scifi-kirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus SC
- Sivumäärä 568
- Avainsanat Flac; Sci-Fi
- Kirjastoluokka 84.2
- Pituus (mm) 196
- Leveys (mm) 123
- Korkeus (mm) 37
- Paino (g) 592
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
Tämä tuote kuuluu tuoteryhmiin
Tuotearvostelut Suomalainen.comissa
Tutustu tuotearvostelujen käytäntöihin ja ehtoihin ennen kuin jätät arvostelun.
Suomalainen.com -verkkokaupassa on mahdollista jättää tuotearvosteluja siellä myynnissä olevista tuotteista. Tuotearvosteluja voivat jättää sekä tuotetta Suomalaisesta Kirjakaupasta ostaneet asiakkaat että muut sivuston käyttäjät. Arvostelijan nimimerkin jälkeinen teksti kertoo, onko kyseessä vahvistettu ostaja vai muu asiakas/sivuston käyttäjä.
-
Vahvistettu ostaja - Kyseinen arvostelu on jätetty käyttämällä tuotteen ostajalle lähetettyä sähköpostilinkkiä. Kyseessä on siis vahvistettu ostaja eli arvostelun jättänyt henkilö on ostanut todennetusti kyseisen tuotteen.
-
Vahvistettu suosittelija - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla. Arvostelijan sähköpostiosoite on vahvistettu, jotta on voitu varmistua siitä, että arvostelun on jättänyt oikea henkilö. Suomalainen.com ei kuitenkaan ole vahvistanut, että kyseinen henkilö on ostanut tuotteen.
- Ei tekstiä nimimerkin jälkeen - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla, mutta arvostelun jättäjän sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu.
Tuotearvostelussa pakollisia tietoja ovat tuotteen pistemäärä (tähdet), otsikko sekä arvosteluteksti. Jos jätät arvostelun sinulle lähetetyn sähköpostilinkin kautta, arvostelu julkaistaan käyttämällä etunimeäsi sekä sukunimen ensimmäistä kirjainta.
Jos jätät arvostelun sivustollamme, voit käyttää arvostelussa myös nimimerkkiä. Arvostelun jättämisen yhteydessä sinulta kysytään sähköpostiosoitetta, jonka avulla vahvistamme, että arvostelun on lähettänyt oikea henkilö, eikä esimerkiksi robotti. Tuotearvostelujen palveluntarjoajana toimii Yotpo. Katso Yotpon tietosuojaseloste.
Arvostelut julkaistaan tuotteen kohdalla automaattisesti ja ne tulevat esiin viiveellä. Suomalainen.com pidättää kuitenkin oikeuden poistaa kommentit, jotka sisältävät epäasiallista, herjaavaa tai halventavaa kieltä, vihapuhetta tai ovat muuten hyvän tavan vastaisia, tai joissa markkinoidaan muiden toimijoiden sivustoja tai tuotteita.
Jättämällä arvostelun annat Suomalaiselle Kirjakaupalle oikeuden käyttää kyseisiä arvosteluja omassa markkinoinnissaan (sekä painettu että digitaalinen) ilman erillistä korvausta. Arvosteluja käytetään myös analysointiin ja markkinoinnin kehittämiseen.
Tuotearvostelun jättäneiden kesken arvotaan säännöllisin väliajoin tuotepalkintoja. Tutustu arvonnan sääntöihin täällä.
Mikäli haluat poistaa jättämäsi tuotearvostelun verkkokaupastamme, pyyntö tästä tulee ohjata asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Tuotearvostelut eivät ole tarkoitettu asiakasreklamaatioiden tai tilauskyselyjen tekemiseen. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Jättämällä arvostelun suomalainen.com -verkkokauppaan hyväksyt yllämainitut käytännöt ja ehdot.
Lue lisää tuotearvosteluista.