Merkkien kaupunki / City of Signs
Valokuvaaja Ismo Hölttö (s. 1940) on tullut tunnetuksi tarkkanäköisistä, mustavalkoisista kuvistaan. Hänen työllään on ollut suuri merkitys suomalaiselle valokuvataiteelle. Ismo Höltön peruskokoelmaksi kutsuttu henkilökuvasto syntyi runsaan kymmenen vuoden aikana 1961-71 Helsingin kaduilla ja uus... Lue lisää
Valokuvaaja Ismo Hölttö (s. 1940) on tullut tunnetuksi tarkkanäköisistä, mustavalkoisista kuvistaan. Hänen työllään on ollut suuri merkitys suomalaiselle valokuvataiteelle. Ismo Höltön peruskokoelmaksi kutsuttu henkilökuvasto syntyi runsaan kymmenen vuoden aikana 1961-71 Helsingin kaduilla ja uus... Lue lisää
Alkujaan kultasepäksi kouluttautunut Ismo Hölttö tuli valokuvauksen pariin aktiivisen harrastuksen kautta. Valokuvaus oli analogista ja pääosin mustavalkoista. Lopetettuaan käytännössä valokuvaamisen Hölttö ryhtyi maalaamaan ja siirtyi erityisesti croquis-piirtämisen pariin.
Vuonna 2023, nyt jo 83-vuotias Ismo Hölttö palasi valokuvaamiseen ensimmäistä kertaa moneen kymmeneen vuoteen. Kohteet löytyivät jälleen kadun maailmasta, mutta täysin aikaisemmista teoksista poiketen. Mustavalkoiset henkilökuvat ovat vaihtuneet abstraktiin värimaailmaan, kronikkaa tallettavasta valokuvaajasta on tullut satujen taiteilija.
Ismo Höltön uusista teoksista on koottu Mustan Taiteen julkaisema taiteilijakirja, ”Merkkien kaupunki / City of Signs”. Johdannon teokseen on kirjoittanut taidehistorioitsija Elina Heikka.
Taustalla on valokuvatekniikan digitaalinen siirtymä, joka loi edellytykset värien hallinnalle ja nopealle työskentelylle. Perinteinen kamera on vaihtunut älypuhelimeen. Valokuvauksesta on tullut uudella tavalla kuvaajan katseen jatke.
Kun menee riittävän lähelle, löytää rajattomasti yksityiskohtien kiehtovia kokonaisuuksia. Arkisten katukuvan elementtien - sähkökaappien, rännien, seinien ja lampuntolppien pinnoille syntyy ihmisen, ajan ja sään vaikutuksesta jälkiä, joista Hölttö sommittelee uudet teoksensa. Höltön oivaltavat valokuvat herättävät mielleyhtymiä niin erilaisiin eläin- ja ihmishahmoihin sekä taidehistorian kaanonin teoksiin ja tekijöihin.
Renesanssi käsitti maalauksen ikkunaksi todellisuuteen. Tämä on ollut pitkään myös valokuvauksen kivijalka. Leonardo da Vincin mukaan mielen voi avata uusille löydöille ”- - katsoessasi tahroja tai erilaisten kivilajien laikuttamaa muuria - -”. Kyse on näkemisen voimasta kuten valokuvassa aina.
- Kustantaja / Valmistaja Musta Taide
- ISBN 9789525818581
- Tuotekoodi 9789525818581
- Kääntäjät Pirkko Anttila
- Sarja Taiteilijakirja
- Kieli Englanti; Suomi
- Thema-luokitus Valokuvakokoelmat; Valokuvauslaitteet ja -tekniikat; Omaelämäkerrat: taiteet ja viihde
- Vuosi 2025
- Tuoteryhmä Taiteet
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 59
- Kirjastoluokka 75.7
- Pituus (mm) 300
- Leveys (mm) 225
- Korkeus (mm) 7
- Paino (g) 455
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liepeelliset pehmeät kannet
- Valmistusmaa Suomi
- ALV 14,0%
Tämä tuote kuuluu tuoteryhmiin
Tuotearvostelut Suomalainen.comissa
Tutustu tuotearvostelujen käytäntöihin ja ehtoihin ennen kuin jätät arvostelun.
Suomalainen.com -verkkokaupassa on mahdollista jättää tuotearvosteluja siellä myynnissä olevista tuotteista. Tuotearvosteluja voivat jättää sekä tuotetta Suomalaisesta Kirjakaupasta ostaneet asiakkaat että muut sivuston käyttäjät. Arvostelijan nimimerkin jälkeinen teksti kertoo, onko kyseessä vahvistettu ostaja vai muu asiakas/sivuston käyttäjä.
-
Vahvistettu ostaja - Kyseinen arvostelu on jätetty käyttämällä tuotteen ostajalle lähetettyä sähköpostilinkkiä. Kyseessä on siis vahvistettu ostaja eli arvostelun jättänyt henkilö on ostanut todennetusti kyseisen tuotteen.
-
Vahvistettu suosittelija - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla. Arvostelijan sähköpostiosoite on vahvistettu, jotta on voitu varmistua siitä, että arvostelun on jättänyt oikea henkilö. Suomalainen.com ei kuitenkaan ole vahvistanut, että kyseinen henkilö on ostanut tuotteen.
- Ei tekstiä nimimerkin jälkeen - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla, mutta arvostelun jättäjän sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu.
Tuotearvostelussa pakollisia tietoja ovat tuotteen pistemäärä (tähdet), otsikko sekä arvosteluteksti. Jos jätät arvostelun sinulle lähetetyn sähköpostilinkin kautta, arvostelu julkaistaan käyttämällä etunimeäsi sekä sukunimen ensimmäistä kirjainta.
Jos jätät arvostelun sivustollamme, voit käyttää arvostelussa myös nimimerkkiä. Arvostelun jättämisen yhteydessä sinulta kysytään sähköpostiosoitetta, jonka avulla vahvistamme, että arvostelun on lähettänyt oikea henkilö, eikä esimerkiksi robotti. Tuotearvostelujen palveluntarjoajana toimii Yotpo. Katso Yotpon tietosuojaseloste.
Arvostelut julkaistaan tuotteen kohdalla automaattisesti ja ne tulevat esiin viiveellä. Suomalainen.com pidättää kuitenkin oikeuden poistaa kommentit, jotka sisältävät epäasiallista, herjaavaa tai halventavaa kieltä, vihapuhetta tai ovat muuten hyvän tavan vastaisia, tai joissa markkinoidaan muiden toimijoiden sivustoja tai tuotteita.
Jättämällä arvostelun annat Suomalaiselle Kirjakaupalle oikeuden käyttää kyseisiä arvosteluja omassa markkinoinnissaan (sekä painettu että digitaalinen) ilman erillistä korvausta. Arvosteluja käytetään myös analysointiin ja markkinoinnin kehittämiseen.
Tuotearvostelun jättäneiden kesken arvotaan säännöllisin väliajoin tuotepalkintoja. Tutustu arvonnan sääntöihin täällä.
Mikäli haluat poistaa jättämäsi tuotearvostelun verkkokaupastamme, pyyntö tästä tulee ohjata asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Tuotearvostelut eivät ole tarkoitettu asiakasreklamaatioiden tai tilauskyselyjen tekemiseen. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Jättämällä arvostelun suomalainen.com -verkkokauppaan hyväksyt yllämainitut käytännöt ja ehdot.
Lue lisää tuotearvosteluista.