”En ehdi huomista ajatella, kun olen raajoista viisariin sidottuna.
Kai se minunkin hetkeni koittaa, kun hektisyys hellittää ja tilillä on muutakin, kuin harpilla piirrettävää. Ne sanovat, että kuolevat katuvat eniten kaikkea kokemisen ulkopuolelle jäävää, mutta eihän se nyt aina vain kokemista voi olla, kun tekijöitäkin tarvitaan.
Sano minun sanoneen, kyllä minä ensiviikolla sitten ja jos en ensiviikolla, niin viimeistään uudenvuodenlupaukseksi sen laitan.”

Pohdin kokoelmassani pääsääntöisesti rakkautta, naiseutta ja ihmisyyttä. Pyrin luomaan ristiriitoja kärjistettyjen henkilökuvien ja eettisten arvojen välille. Nuoruuden ja aikuisuuden välissä keikkuvan naisen mietteitä olemassaolosta, kun kaikki ystävät ponnistelevat eri elämänvaiheissa ja tulevaisuus pitäisi olla suunniteltuna, vai pitäisikö sittenkään?