Osaatko piirtää minun ohjeillani?
”Piirrä siihen kaksi korvaa.” ”Mihin siihen?” ”No siihen päähän tietenkin!” ”Ai tämä oli pää?”
Toisinaan sitä kuvittelee antaneensa aivan selvät ohjeet. Kunnes näkee, mitä toinen teki niiden perusteellasisufy
Kokeilkaa tätä lapsen kanssa. Tarvitsette molemmille paperin ja kynän sekä paikat, joista ette näe toistenne piirroksia. Toinen piirtää yksinkertaisen kuvan, vaikkapa kissan, talon tai hassun otuksen. Sitten hän neuvoo toista piirtämään saman kuvan paljastamatta, mitä se esittää.
”Piirrä paperin keskelle iso ympyrä. Sen yläreunaan tulee kaksi pientä kolmiota.”
Piirtäjä saa kysyä tarkennuksia, mutta omaa kuvaa ei saa näyttää edes silloin, kun tekisi kovasti mieli. Lopuksi paperit asetetaan vierekkäin. Onko molemmissa kissa, vai syntyikö toiselle sarvekas peruna? Vaihtakaa sitten rooleja.
Leikissä tulee harjoiteltua taitoa, jota tarvitaan melkein joka päivä: miten kerron asian niin, että toinenkin ymmärtää? Ohjeiden antaja näkee oman kuvansa, mutta joutuu miettimään, mitä toinen tietää pelkkien sanojen perusteella. ”Tuohon viereen” tuntuu itsestä selvältä. Toiselle se ei kerro vielä juuri mitään.
Kun vaihdatte rooleja, huomaatte, ettei ohjeiden antaminen olekaan ihan helppoa. Omassa kuvassa kaikki näyttää selvältä, mutta toinen ei tiedä, kuinka iso ympyrä oli mielessäsi tai kummalle puolelle häntä piti piirtää. Siinä tulee kuin huomaamatta harjoiteltua toisen asemaan asettumista: mitä minun pitää kertoa, jotta toinen pystyy tekemään saman?
Lopuksi voitte katsoa yhdessä, missä kohdassa kuvat lähtivät eri suuntiin. Mitä olisi voinut neuvoa tarkemmin? Kokeilkaa vielä uudella kuvalla, auttoiko oivallus. Tosin sarvekas peruna saattaa olla niin hauska, että kissan piirtäminen alkaa tuntua vähän tylsältä.