USA on hylännyt Euroopan, Ukraina on luhistunut, EU on menettänyt pelin, Nato ei enää toimi, Baltian maat on miehitetty ja Suomi on joutunut ottamaan YK:n ”rauhanturvaajia” Lappiin, Etelä-Suomeen ja Itä-Suomeen.

Suomen sensitiivinen kansantasavalta on jakaantunut, eripurainen, miehitetty maa. Sen poliittinen järjestelmä ei kykene edistämään yhteisyyttä. Liike-elämä ja ns. konservatiiviset ihmiset ovat muuttaneet Pohjanmaalle; Seinäjoelle yhdessä maahan tulleiden satojentuhansien ukrainalaisten pakolaisten kanssa.

Etelässä taas vallitsee ”hyve-demokratia”, joka luo omat normistonsa ja lakinsa. Pohjanmaalla on rahaa, etelässä ainoastaan Helsingin kaupungilla on rahaa - kuten lohikäärme Smaugilla.

Kirja alkaa erään hyvin tunnetun kansanedustajan murhasta. Kuka on sen takana? Huumerikolliset, joita vastaan hän on toiminut, poliittinen oppositio, joka vihaa häntä, venäläiset, joiden miehitystä hän on vastustanut, vai oman puolueen jäsenet, jolle hän on ylitsepääsemättömän suosittu?
Poliisikomissario Merja Virkki-Hujanen tutkii rikosta Pasilassa, Seinäjoella, Juvalla (jossa on YK:n ”rauhanturvaajien” päämaja) ja Helsingissä. Rikoksen tutkiminen ei ole helppoa sillä valtiojohdolla on oma ehdokkaansa syylliseksi. Merja taas toimii kuten aina - oman päänsä mukaisesti - suoraan.

Kirjan perusteemana on se suuri kysymys: tarvitsemmeko me suomalaiset toisiamme? Onko meillä jotain yhteistä? Olisiko parempi erota kuin olla yhdessä kun se yhteiselo on niin vaikeaa? Vai olisiko kuitenkin parempi, että yrittäisimme yhdessä? Kuka hyötyy siitä, että suomalaiset ovat toistensa tukassa? Entä kuka hyötyy siitä, että yllytetään ihmisiä puoli-autistisen vimmaisesti joitain toisia ihmisiä vastaan ja lietsotaan vihaa toista vastaan? Entä kenelle woke on hyödyllistä, kenelle on sekoilu ja pervoilun estäminen elämäntehtävä ja kuka hyötyy suomalaisten jakaminen vuohiin ja lampaisiin?

Suomen sisällissodan jälkeen vuonna 1919 ilmestyi kirja ”Hurskas kurjuus”. Sen kirjoittaja Frans Emil Sillanpää pyrki kirjallaan osoittamaan sen, että molemmat osapuolet - niin punaiset kuin valkoiset - olivat tilivelvollisia omasta toiminnastaan. Sillanpää kuvasi kuinka ne vihantäyteiset hetket vuoden 1918 keväällä syntyivät liian helposti. Ikään kuin vahingossa.

Tämä kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jota kukaan ei haluaisi mutta joka voi olla totta parin vuoden päästä. Romaanini on synkkä satu ja toivon hartaasti, että se ei ikinä tapahtuisi. Samoin - kuten hyvässä sadussa - kaikki tapahtumat ja erityisesti henkilöhahmot ovat keksittyjä eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Muutama varoitus lukijalle: tätä käsikirjoitusta ei ole etukäteen lukenut yksikään sensitiivisyyslukija, hyvän mielen sensori tai poliittisesti korrekti, tai edes mukava henkilö. Epäilen suuresti että suurinta osaa suomalaisesta kirjallisuudesta ei olisi ikinä julkaistu, jos nykyiset sensitiivyyslukijat olisivat voineet aikakoneella tutustua Suomessa ennen vuotta 2020 julkaistujen kirjojen sisältöön. Ne kirjat olisivat useimmissa tapauksissa jääneet kustantamatta.

Se on ollut kuulkaa sen verran roisia se meno tämän kansan Parnassolla! Sitä on tuomioistuimissa selvitelty kuka pilkkasi ja ketä. Nyt taas pohditaan sitä, kuka kantoi sananvastuun ja olisiko pitänyt jättää kirjoittamatta? Pahinta oli se, että viime vuosisadalla ollut yhtään Taito-Kaarina Kyynelsilmää auttamassa meitä tässä vaativassa tehtävässä valvoa ihmisten lukumakua ja ajatusten muodostumista.

Kirjan henkilöhahmo Merja Virkki perustuu edellisiin Arto Luukkasen dekkareihin:
Suojelusenkeli. Helsinki: Paasilinna, 2014. Pasilan nainen. Kemi: Nordbooks, 2016.
Todellinen sorsa. Kemi: Nordbooks, 2017. Nettipoliisi Hansu Hujasen ihmeelliset seikkailut. Kemi: Atrain&Nord, 2018.