Talviloma on oivallinen hetki tarttua kirjaan, vietitpä lomaa sitten kotona, lämpimässä rantakohteessa tai vaikka talviurheilun parissa. Lomalla arjen rytmi hidastuu ja arjen kiireet unohtuvat. Kun kiireet väistyvät, lukemiseen on helpompi uppoutua. Rauhallinen tunnelma, kuppi lämmintä juomaa ja kiinnostava tarina muodostavat täydellisen yhdistelmän lomasta nauttimiseen ja arjesta palautumiseen. Kirja voi viedä matkalle toisiin maailmoihin, tarjota inspiraatiota tai antaa uutta ajateltavaa.
Talviloma tarjoaa myös mahdollisuuden kokeilla uutta: ehkä tänä vuonna innostut dekkareista, löydät kiinnostavan tietokirjan tai nappaat mukaan elämäkerran. Kirja kuin kirja, se kulkee helposti matkassa. Lukeminen on yksi loman parhaimmista elämyksistä siihen voi uppoutua hetkeksi tai tuntien ajaksi, missä ja milloin vain.
Jännäri hiihtolomalle
Dekkarit aktivoivat lukijaa tekemään johtopäätöksiä, arvioimaan todennäköisyyksiä ja tarkkailemaan yksityiskohtia. Tämä on aivojumppaa parhaasta päästä, vähän kuin sudoku, mutta tarinan muodossa. Vaikka dekkareissa tapahtuu synkkiäkin asioita, lukija tietää olevansa turvassa. Jännityksen kokeminen ilman todellista uhkaa on monille rentouttavaa ja jopa stressiä purkavaa.
Lucy Clarke: Tyrskyjen talo
Kaukana Marrakechin hälystä, jyrkkien rantakallioiden suojassa sijaitsee Surffihotelli. Se reppureissaajien ja surffaajien paratiisi, jonka rauha kätkee synkän salaisuuden. Vaikeuksiin ajautunut malli Bea hakee turvaa hotellilta, mutta tempautuu nopeasti sen vaarallisiin pohjavirtoihin, kun käy ilmi, että vuosi aiemmin samanikäinen nainen katosi samoilta rannoilta. Viimeinen havainto johtaa Surffihotelliin.
Joel Kangas: Kaltio
Poliisimurhaaja Erik on yhä karkuteillä. Hänen hyökkäyksestään niukasti selvinnyt poliisi Mikkal Moilanen jää virkavapaalle ja suuntaa pohjoiseen siskonsa Sunnan luo. Rauhallinen luontoretki päättyy veriseen tragediaan. Olisiko Mikkalin pitänyt kertoa salaisuutensa Sunnalle, vai onko nyt jo liian myöhäistä? Muista myös sarjan ensimmäinen osa
Kaamos. Kaltio ilmestyy 6.2.
Stephen King: Viattomien arpajaiset
Buckeye Cityn poliisi saa uhkauskirjeen, jossa luvataan kostoksi surmata useita ihmisiä, ja Izzy Jaynes pyytää avukseen etisvä Holly Gibneyn. Samalla aktivisti Kate McKay huomaa, että joku yrittää sabotoida hänen luentokiertuettaan, ja Holly kutsutaan jälleen selvittämään tilannetta. Lopulta erilliset juonilangat kietoutuvat yhteen hyytäväksi kokonaisuudeksi.
Mukanaan vievien tarinoiden ystävälle
Tarinallisia kirjoja on viihdyttävää lukea, koska ne tarjoavat pakopaikan arjesta ja vievät lukijan maailmaan, jossa kaikki on mahdollista. Hyvä tarina herättää tunteita, kuten iloa, jännitystä, myötätuntoa ja yllättyneisyyttä ja siksi se tuntuu elämykseltä, ei vain tekstiltä sivulla. Samalla lukija pääsee tutustumaan erilaisiin ihmisiin, kulttuureihin ja näkökulmiin, mikä avartaa ajattelua ja rikastuttaa mielikuvitusta. Lukeminen lisää tutkitusti valmiuksia asettua toisen ihmisen asemaan.
Melissa Da Costa: Vuorten valo
Ambre on parikymppinen, näkymätön ja yksin, salaisen suhteen varassa. Kun hänen elämänsä tuntuu valuvan tyhjyyteen, eteen avautuu yllättävä mahdollisuus: kausityö syrjäisessä vuoristohotellissa. Siellä joukko kolhuja kokeneita nuoria oppii ystävyyden, rakkauden ja yhteisön kautta, että elämä voi sittenkin kantaa.
Ilmestyy 13.2.
Ellie Levenson: Huone 706
Tiivistunnelmainen ihmissuhdetrilleri kertoo naimisissa olevasta Katesta, joka pakenee vaatimusten täyttämää arkeaan salasuhteeseen. Kun terroristit valtaavat hotellin ja Kate jää loukkuun huoneeseen rakastajansa kanssa, hänen huolellisesti rakennetut kulissinsa alkavat murentua. Selviytymisen rinnalla hänen on kohdattava kysymys siitä, mitä hänen avioliitostaan ja koko elämästään jää jäljelle, jos totuus paljastuu.
Anna-Kaisa Linna-Aho: Auringon ääni
Perämeren rannalla, kapealla niemennokalla, nuori tyttö viettää päivänsä veljensä kanssa merta ja rantoja tutkien ja paremmasta tulevaisuudesta unelmoiden. Kesän rauha rikkoutuu, kun dyyneille saapuu kolme uutta lasta ja leikit, ystävyys ja yhteenkuuluvuus alkavat avata maailmaa uudella tavalla. Samalla taustalla väreilee levoton aika: vanha järjestys on murtumassa ja maailma roihuaa. Aikuisten salaisuuksien varjossa lapsille on kuitenkin olemassa vain tämä yksi, ratkaiseva kesä.
Historiallista kaunokirjallisuutta
Historiallisia romaaneja on nautittavaa lukea, koska ne vievät lukijan toiseen aikaan ja paikkaan. Menneet ajat heräävät eloon ihmisten tunteiden, arjen ja kohtaloiden kautta, jolloin historia tuntuu läheiseltä ja samaistuttavalta. Parhaimmillaan historiallinen romaani viihdyttää, avartaa ymmärrystä maailmasta ja saa katsomaan myös nykyisyyttä uusin silmin.

Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi
Uudenvuodenyönä 1896 tukholmalainen ompelijatar Hildur tekee järkyttävän löydön talonsa sisäpihalta: nuori nainen on kuollut. Pian selviää, että kuolema liittyy laittoman sikiönlähdetyksen seurauksiin, ja esiin nousee kysymys siitä, kuka halusi hinnalla millä hyvänsä estää syntymättömän lapsen tulon maailmaan. Tapaus herättää kiinnostuksen Hildurin lisäksi kolmessa muussa samassa talossa asuvassa naisessa, joiden elämänpolut ja taustat poikkeavat suuresti toisistaan.
Karen Swan: Sydänyön salaisuus
Karun kauniilla St Kildan saarella tapahtunut murha on yhä selvittämättä, ja evakuoitujen ystävysten elämät ja rakkaudet kietoutuvat yhä tiukemmin toisiinsa. Effien ja Sholton suhde kohtaa uusia koettelemuksia, ja Effien on pohdittava, löytyykö onni lopulta aivan muualta. Mhairin usko Donaldin syyttömyyden todistamiseen on hiipumassa, samalla kun Flora ja James taistelevat saadakseen poikansa takaisin. Myös kylän näkijänä tunnetun Jaynen kohtalo odottaa ratkaisuaan. Sarjan aiemmat osat myös saatavilla.
Vuonna 1949 Betty täyttää kolmekymmentä. Hän elää lämpimässä avioliitossa Olofin kanssa ja perheeseen kuuluvat heidän poikansa Anders sekä Bettyn tytär Martina. Arki vaikuttaa tasapainoiselta: Betty työskentelee kirjakaupassaan, pyörittää pienkustantamoa, huolehtii kodista ja haaveilee ajokortista. Pinnan alla kytee kuitenkin jotakin, mikä horjuttaa tätä näennäistä tyyneyttä.
Uudet ja koukuttavat romantasia-kirjat
Romantasiaa on suosittu genre, koska se yhdistää kaksi voimakkaasti koukuttavaa elementtiä: tunteet ja mielikuvituksen. Rakkaustarinat tuovat tarinoihin samaistuttavuutta ja tunnetta, kun taas fantasiamaailmat tarjoavat eskapismia, seikkailua ja mahdollisuuden irtautua arjesta. Yhdessä ne luovat vahvoja elämyksiä, joissa panokset ovat usein sekä sydämen että koko maailman mittakaavassa.
Penn Cole: Ikiliekin kipinä
Diem Bellator elää Kuolevaistenkaupungissa, maailmassa jota hallitsevat jumalten julmat jälkeläiset, Perilliset. Kun hänen äitinsä katoaa salaperäisen muukalaisen tavattuaan, Diemin on astuttava Perillisten vaaralliseen hoviin ja selvitettävä äitinsä vaiettu menneisyys. Kuolevan kuninkaan perijä seuraa Diemiä herkeämättä, samalla kun kapinalliset yrittävät vetää hänet mukaan lähestyvään sisällissotaan. Diemin on tasapainoiltava rakkauden, vallan ja poliittisten juonien keskellä pelastaakseen perheensä ja kaikki kuolevaiset.
Danielle L. Jensen: Luuhun kaiverrettu
Freian jumalallinen verenperintö on ajanut tuhannet vaaraan, ja saadakseen vastauksia kohtalostaan hän liittoutuu Skalandin pahimman vihollisen kanssa. Vaikka Björnin petos yhä raivaa Freian mieltä, heitä sitova verivala pakottaa pitämään toisensa lähellä, kun Freia yrittää estää sodan syttymisen. Kuningas on nyt valmis taistelemaan Freian rinnalla, mutta Björn suhtautuu yhä epäilevämmin hänen valintoihinsa. Palavasta vetovoimasta huolimatta Freia ja Björn ovat vaarassa ajautua lopullisesti eri teille. Ilmestyy 9.2.
Rebecca Yarros: Siivenisku (erikoispainos)
Violet Sorrengailin oli määrä elää rauhallista elämää kirjojen parissa, mutta hänen äitinsä, Basgiathin sotakorkeakoulun komentaja, pakottaa hänet lohikäärmelentäjien hengenvaaralliseen koulutukseen. Suurin osa kokelaista kuolee, eikä pienikokoisella ja hauraalla Violetilla pitäisi olla mitään mahdollisuuksia selviytyä. Lohikäärmeet eivät valitse heikkoja, ja kilpailijat ovat valmiita tappamaan toisensa varmistaakseen oman paikkansa. Violetin tilannetta vaikeuttaa entisestään Xaden Riorson, armottomin siivenkomentaja ja hänen äitinsä mestauttaman kapinallisen poika, joka seuraa häntä erityisen vihamielisesti.
Ilmestyy 6.2.
Kiinnostavia tietokirjoja
Tietokirjat ovat suosittuja, koska ne vastaavat uteliaisuuteen ja tarpeeseen ymmärtää maailmaa paremmin. Ne tarjoavat lukijalle konkreettista hyötyä: tietoa, näkökulmia ja oivalluksia, joita voi soveltaa omaan elämään, työhön tai ajatteluun. Moni lukija arvostaa myös sitä, että tietokirjat auttavat jäsentämään monimutkaisia ilmiöitä selkeäksi kokonaisuudeksi. Hyvin kirjoitettu tietokirja voi olla yhtä vetävä kuin romaani, mutta samalla se lisää ymmärrystä ja tunnetta siitä, että oppii jotain uutta.

Suvi Auvinen: Maailman viimeinen eläin
Vetävä tietokirja karhukaisista, mikroskooppisen pienistä eläimistä, jotka selviytyvät äärimmäisissä olosuhteissa merenpohjasta avaruuden tyhjiöön. Suvi Auvinen lähtee liikkeelle karhukaisten hämmästyttävästä kestävyydestä ja laajentaa näkökulman suuriin kysymyksiin ihmisen ja muun luonnon suhteesta. Teos pohtii tiedonhalun, vallankäytön ja selviytymisen hintaa aikana, jolloin maailma horjuu kriisistä toiseen. Lopputuloksena on toivoa etsivä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus, jossa pienuus ja sitkeys nousevat keskiöön.
Mary L. Trump: Maailman vaarallisin mies. Kuinka perheeni loi Donald Trumpin
Mary L. Trumpin teos on hyytävä ja henkilökohtainen kuvaus Donald Trumpin persoonan synnystä perheen sisäpiiristä käsin. Psykologina ja Donald Trumpin veljentyttärenä Mary Trump analysoi perheen myrkyllistä ilmapiiriä, vallankäyttöä ja emotionaalista laiminlyöntiä, joka muokkasi tulevan presidentin käytöstä. Kirja yhdistää muistelman ja psykologisen analyysin ja tarjoaa selityksen Trumpin arvaamattomalle ja itsekeskeiselle toiminnalle. Lopputulos on paljastava kertomus vallasta, haavoittuvuudesta ja perhesuhteiden kauaskantoisista seurauksista.
Liisa Keltikangas-Järvinen: Itsekkyyden aika
Psykologian professori Liisa Keltikangas‑Järvisen vahva puheenvuoro yltiöyksilöllisestä kulttuurista, jossa ennen narsismina pidetyt piirteet ovat muuttuneet normiksi. Kirja osoittaa, miten jatkuva itsensä korostaminen, menestyspaine ja vertailu heikentävät erityisesti nuorten mielenterveyttä ja rapauttavat yhteisöllisyyttä. Keltikangas‑Järvinen avaa ilmiön taustoja tutkimukseen nojaten ja tarkastelee sen vaikutuksia yksilöihin ja yhteiskuntaan. Teos tarjoaa myös suuntaviivoja kohti terveempää ja inhimillisempää kulttuuria.
Uusimmat elämäkerrat ja muistelmat
Elämäkerrat ja muistelmat ovat kiinnostavaa luettavaa, koska ne kertovat todellisia, tunnepitoisia tarinoita ihmisistä elämän käännekohdissa. Niissä yhdistyvät draama, mahdollisuus samaistua ja toisaalta myös kurkistus kulissien taakse. Elämäkerrat paljastavat epävarmuudet, virheet ja sattumat, jotka eivät näy julkisuudessa, otsikoissa tai somekuvissa. Lukija saa elämyksen, lohtua ja oivalluksia omasta elämästään.
Lotta-Sofia Saahko: Muistamme yhdessä
Koskettava ja toiveikas kertomus elämästä muistisairauden kanssa. Lotta‑Sofia Saahko kuvaa omaa matkaansa pappansa omaishoitajana, kun arkea alkaa varjostaa sekamuotoinen muistisairaus. Kirja kertoo huolenpidosta, uupumuksesta ja rakkaudesta, mutta myös siitä, miten apua voi oppia ottamaan vastaan ja miten elämä löytää uuden tasapainon. Henkilökohtaisen tarinan rinnalla teos tarjoaa runsaasti tietoa muistisairauksista ja omaishoitajien tukimuodoista Suomessa.
Elizabeth Gilbert: Kanssasi joelle asti
Ravisuttava muistelma intohimoisesta rakkaudesta, menetyksestä ja irti päästämisen kivuliaasta prosessista. Kirja kertoo Gilbertin syvästä ja ristiriitaisesta suhteesta parhaaseen ystäväänsä Rayyaan, jonka parantumaton sairaus pakottaa kohtaamaan rakkauden rajat. Teos tarkastelee rehellisesti riippuvuuden, surun ja itsensä kadottamisen teemoja. Samalla se on kertomus vapautumisesta ja uudenlaisen elämän mahdollisuudesta menetyksen jälkeen.
Janiina Lammi: Tiikeri
Emmi on luova ja älykäs, mutta hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan sävyttävät tunne-elämän myllerrys, yksinäisyys ja itsetuhoisuus. Vasta ADD-diagnoosi tuo selityksen vuosien väärinymmärrykselle, mutta jättää jälkeensä syviä haavoja. Kirja antaa äänen sekä nuorelle että vanhemmalle ja tarjoaa vertaistukea perheille, jotka elävät neurokirjon ja mielenterveyden kysymysten äärellä.
Lue myös
aiempi blogimme alkuvuoden 2026 kiinnostavimmista kirjoista.