Suomalainen Kirjakauppa on Innostavin työpaikka jo viidettä kertaa peräkkäin!

Julkaistu:

Suomalainen Kirjakauppa on valittu Suomen innostavimmaksi työpaikaksi 2019 keskisuurten yritysten sarjassa. Tilanne on historiallinen, sillä tunnustus on myönnetty Suomalaiselle jo viisi kertaa peräkkäin.

”Suomalainen Kirjakauppa on ollut useita vuosia peräkkäin yksi Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen voittajista. Kyseessä on aivan erityinen saavutus, sillä tunnustus myönnetään parhaisiin tuloksiin henkilöstökokemuksensa kehittämisessä saavuttaneille suomalaisorganisaatioille. Suomalaisen Kirjakaupan tulokset kertovat siitä erityisestä hienosta kehittämistyöstä, jota he organisaationa tekevät pitkäjänteisesti yhdessä henkilöstönsä kanssa,” kertoo Eezy Spirit Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Piia Aalto.

"Jo viidettä kertaa saamamme tunnustus kertoo, että motivoituneella ja sitoutuneella henkilöstöllämme on töissä hyvä fiilis. Henkilöstötutkimuksessamme korostuivat iloksemme työnantajan tuki ammatillisessa kehittymisessä, kannustava palautekulttuuri sekä mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Onnistumisen- ja merkityksellisyyden kokemuksella on korvaamaton merkitys liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisessa. Henkilökuntamme tyytyväisyys näkyy ja kuuluu myös loistavissa asiakaskokemuksissa," toteaa Suomalaisen HR-päällikkö Kristian Tötterman.

Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen myöntää Eezy Spirit. Tunnustus perustuu Eezy Spiritin vuonna 2019 sadoissa suomalaisissa organisaatioissa toteuttamiin henkilöstötutkimuksiin. #innostavimmat

 Lisätietoja:

Kristian Tötterman
Suomalainen Kirjakauppa
050 311 5530
kristian.totterman@suomalainen.com

Lisää luettavaa

E- ja äänikirjoja voi ostaa vain henkilökohtaiseen käyttöön. Tämän vuoksi niiden myynti on rajattu 1 kpl/nimeke/asiakas.