Puola ja Suomi
Tiesitkö, että marsalkka Mannerheim vietti nuoruusvuosiaan Puolassa, jossa hän loi läheiset suhteet maan johtaviin piireihin ja marsalkka Pilsudskiin, joka johti myös maataan ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina? Oletko kuullut vakoojatarinoita kylmän sodan ajan Varsovasta, jossa Puolan t... Lue lisää
Tiesitkö, että marsalkka Mannerheim vietti nuoruusvuosiaan Puolassa, jossa hän loi läheiset suhteet maan johtaviin piireihin ja marsalkka Pilsudskiin, joka johti myös maataan ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina? Oletko kuullut vakoojatarinoita kylmän sodan ajan Varsovasta, jossa Puolan t... Lue lisää
Suomen ja Puolan suhteet ovat paremmat kuin koskaan, mutta tunnemme toisemme varsin heikosti. Harva muistaa, että Suomen ja Puolan välinen sotilasliitto oli toteutumassa jo 1920-luvun alussa, ja tällöin uutta identiteettiään etsivä Suomi laski myös itsensä osaksi laajempaa eurooppalaisten reunavaltioiden yhteisöä. Toista maailmansotaa seurannut rautaesiripun laskeutuminen ja Suomen pitkäaikainen puolueettomuuspolitiikka veivät maamme eri teille, mutta 2020-luvulla Suomi ja Puola ovat taas läheisiä kumppaneita Euroopan unionissa ja sotilasliitto Natossa. On tullut aikaa julkaista kirja siitä, miten maidemme suhteet ovat rakentuneet viimeisen sadan vuoden aikana ja mitä voimme odottaa yhteiseltä tulevaisuudeltamme.
Tämän kirjan ensimmäinen luku luo yleiskatsauksen Suomen ja Puolan suhteisiin niiden itsenäistymisen jälkeisinä vuosina 1918-1945 ja kuvailee maiden roolia osana laajempaa eurooppalaisten reunavaltojen ketjua. Toinen luku käsittelee Suomea ja Puolaa kylmän sodan vuosina 1945-1991. Kolmas luku tarkastelee Suomen ja Puolan suhteiden kehittymistä 1990-luvun vaihteesta 2020-luvun alkuun. Neljäs luku vie lukijan matkalle Puolan halki.
Toni Stenström on koulutukseltaan Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen maisteri. Hän on asunut Puolassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa ja toiminut alueella suomalaisryhmien matkanjohtajana ja tulkkina. Hänen uusin kirjansa perustuu suomalaisiin ja puolalaisiin arkistolähteisiin ja tuo uuden näkökulman maidemme välisiin suhteisiin.
Kirja sisältää runsaasti valokuvia ja karttoja.
- Kustantaja / Valmistaja Rosebud
- ISBN 9789524200035
- Tuotekoodi 9789524200035
- Alanimike Yhteistyön historia
- Kirjoittajat Toni Stenström
- Sarja Ruusunpiikki
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Kansainväliset suhteet
- Ilmestymispäivä 14.08.2025
- Vuosi 2025
- Tuoteryhmä Talous, yhteiskunta
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 346
- Avainsanat historia; kylmä sota; poliittinen historia; yhteiskunnallinen muutos; ulkopolitiikka; kansainväliset suhteet; itsenäistyminen (valtiot); sodat; maailmansotien välinen aika; diplomaattisuhteet; poliittinen kehitys; itsenäisyyden aika; EU-maat
- Kirjastoluokka 32
- Pituus (mm) 216
- Leveys (mm) 151
- Korkeus (mm) 27
- Paino (g) 487
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Rosebud Books Oy, Meritullinkatu 21, 00170 Helsinki
- ALV 14,0%
Tämä tuote kuuluu tuoteryhmiin
Tuotearvostelut Suomalainen.comissa
Tutustu tuotearvostelujen käytäntöihin ja ehtoihin ennen kuin jätät arvostelun.
Suomalainen.com -verkkokaupassa on mahdollista jättää tuotearvosteluja siellä myynnissä olevista tuotteista. Tuotearvosteluja voivat jättää sekä tuotetta Suomalaisesta Kirjakaupasta ostaneet asiakkaat että muut sivuston käyttäjät. Arvostelijan nimimerkin jälkeinen teksti kertoo, onko kyseessä vahvistettu ostaja vai muu asiakas/sivuston käyttäjä.
-
Vahvistettu ostaja - Kyseinen arvostelu on jätetty käyttämällä tuotteen ostajalle lähetettyä sähköpostilinkkiä. Kyseessä on siis vahvistettu ostaja eli arvostelun jättänyt henkilö on ostanut todennetusti kyseisen tuotteen.
-
Vahvistettu suosittelija - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla. Arvostelijan sähköpostiosoite on vahvistettu, jotta on voitu varmistua siitä, että arvostelun on jättänyt oikea henkilö. Suomalainen.com ei kuitenkaan ole vahvistanut, että kyseinen henkilö on ostanut tuotteen.
- Ei tekstiä nimimerkin jälkeen - Kyseinen arvostelu on jätetty suomalainen.com -verkkosivustolla, mutta arvostelun jättäjän sähköpostiosoitetta ei ole vahvistettu.
Tuotearvostelussa pakollisia tietoja ovat tuotteen pistemäärä (tähdet), otsikko sekä arvosteluteksti. Jos jätät arvostelun sinulle lähetetyn sähköpostilinkin kautta, arvostelu julkaistaan käyttämällä etunimeäsi sekä sukunimen ensimmäistä kirjainta.
Jos jätät arvostelun sivustollamme, voit käyttää arvostelussa myös nimimerkkiä. Arvostelun jättämisen yhteydessä sinulta kysytään sähköpostiosoitetta, jonka avulla vahvistamme, että arvostelun on lähettänyt oikea henkilö, eikä esimerkiksi robotti. Tuotearvostelujen palveluntarjoajana toimii Yotpo. Katso Yotpon tietosuojaseloste.
Arvostelut julkaistaan tuotteen kohdalla automaattisesti ja ne tulevat esiin viiveellä. Suomalainen.com pidättää kuitenkin oikeuden poistaa kommentit, jotka sisältävät epäasiallista, herjaavaa tai halventavaa kieltä, vihapuhetta tai ovat muuten hyvän tavan vastaisia, tai joissa markkinoidaan muiden toimijoiden sivustoja tai tuotteita.
Jättämällä arvostelun annat Suomalaiselle Kirjakaupalle oikeuden käyttää kyseisiä arvosteluja omassa markkinoinnissaan (sekä painettu että digitaalinen) ilman erillistä korvausta. Arvosteluja käytetään myös analysointiin ja markkinoinnin kehittämiseen.
Tuotearvostelun jättäneiden kesken arvotaan säännöllisin väliajoin tuotepalkintoja. Tutustu arvonnan sääntöihin täällä.
Mikäli haluat poistaa jättämäsi tuotearvostelun verkkokaupastamme, pyyntö tästä tulee ohjata asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Tuotearvostelut eivät ole tarkoitettu asiakasreklamaatioiden tai tilauskyselyjen tekemiseen. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@suomalainen.com.
Jättämällä arvostelun suomalainen.com -verkkokauppaan hyväksyt yllämainitut käytännöt ja ehdot.
Lue lisää tuotearvosteluista.