Riikka Pulkkisen kirjasuositukset kaikille kirjan ystäville
Teos voitti vuoden 2025 Bookerin. Sen lakoninen kerronta muistuttaa Agota Kristofin romaanitrilogian kerrontaa. Romaani kuvaa yhden pojan varttumista mieheksi, pojan halua ja tunteita kuvataan romaanin alussa vastustamattoman tarkasti, siten, että lukijalla kokee: tällä tavoin kaunokirjallsuus taistelee tekoälyä vastaan. Kokonaisuudessaan romaani on ehkä tutkielma toksisen maskuliinisuuden ikeestä ja pienistä väylistä miehelle tuntemisen ja kokemisen vapauteen.
Rakastin Ben Lernerin ensimmäistä suomennettua teosta, Lähtö Atochan asemalta (engl. Leaving the Atocha Station). Lernerin uusimman teoksen Transcriptionin (suom. Puhtaaksikirjoitus) teemat ovat kypsempiä ja vakavampia kuin hulvattoman kipeän esikoisen. Voisi sanoa, että Lerner on kirjailijaeetokseltaan ehkä uusvilpittömyyttä painottava metamodernisti: hänen teoksissaan perusta järisee, jos sitä edes on, mutta aina kysytään myös sellaisia merkityksiä, jotka olisivat jaettavissa muille ihmisille ja kenties jopa pysyviä: Rakkaus? Totuus? Ihmisyyden ydin? Transcriptionissa 45-vuotias kirjailija valmistautuu haastattelemaan hyvin iäkästä, kenties seniiliä taiteilijaa, kun hänen ainoa tallentimensa, eli puhelin, putoaa vessanpönttöön ja hajoaa. Kirjailija päättää teeskennellä, että äänittää haatattelun, vaikka haastattelee ja kirjaa ylös iäkkään taiteilijan ajatuksia muistinvaraisesti. Romaani on tutkielma kommunikaation toiveen kipeydestä, ylöskirjaamisen/kirjaamattomuuden merkityksestä, suullisesta perinteestä, älypuhelimien ylivallasta, ja ehkä myös siitä, mitä kutsutaan filosofiassa fonosentrismin ja logosentrismin taisteluksi. Myös vilpitön yritys kuvata rakkautta.
Lapseni sanoisi, että väitän lukevani Sotaa ja rauhaa, mutta kyllä minä todella luen sitä, vain hyvin hitaasti. Luen sotaa ja rauhaa lapseni kanssa lukutreffeillä ja toisinaan sunnuntaiaamuisin. Projekti on pitkä, koska romaanikin on. Juuri luin, miten ruhtinas Andrei kuoli Austerlitzin taistelussa, mutta sitten ilmeni, ettei hän kuollutkaan. Taistelukenttää ja sotilaiden kärsimyksiä kuvattiin kyseisessä kohdassa myös Napoleonin silmin. Miten röyhkeää Tolstoilta, mutta toisaalta: Tolstoi saa tehdä mitä tekee. Itsekin kuvaan Pienissä joutsenissa vuoden 1991 elokuun 19. päivän tapahtumia hiukan myös sepitteellisen Gorbatšovin näkökulmasta. Välillä minulla on olo, että Tolstoi on epäonnistunut Sodan ja rauhan naiskuvauksessa ("Mitä paskaa täällä on oikein kanonisoitu!" huudan). Mutta sitten tulee Austerlitzin taistelu ja ruhtinas Andrein mietteet taivaasta, ihmisestä, todellisuudesta, jumalasta samalla kun Napoleon etäällä katselee tuhoa, ja olen valmis sanomaan, että Sota ja rauha ansaitsee paikkansa merkittävimpänä romaanina kirjallisuuden historiassa.
Riikka Pulkkisen sitaatit Riikka Pulkkisen Pienet joutsenet hyödyntää Joutsenlammen ikiaikaista tarinaa ja kohoaa tutkielmaksi vapaudesta
Kuva: Sabrina Bqain
