Kuulumisia kirjahyllystä: Varo liftaavaa lintua!

Julkaistu:

Uusi tietokirja lintujen ihmeellisestä elämästä naurattaa ja hämmentää

Petoksia, manipulointia, huijaamista, kidnappauksia ja lapsenmurhia, toisaalta nokkela lajien välinen kommunikointi, yhteistyö, kulttuuri, leikki sekä epäitsekkyys - luulitko, että puhumme ihmisistä? Väärin luultu. Linnuista on paljastunut hätkähdyttäviä strategioita, älykkyyttä ja kykyjä, joita olemme luulleet ihmisten yksinoikeudeksi.  

Nykytutkimus paljastaa lintujen loputtoman erilaiset tavat lisääntyä, viestiä, leikkiä ja ajatella. Pitkään esimerkiksi ajateltiin, että lintujen laulu toistaa vain yksinkertaisia viestejä. Todellisuudessa vaikkapa timalit ja japanilaiset tiaiset hyödyntävät ”lauseoppia”, jossa voi olla käytössä jopa 175 erilaista äänneyhdistelmää! Viestin merkitys muuttuu sen mukaan, missä järjestyksessä niitä käytetään.  

Linnut käyttävät myös työkaluja. Uudenkaledonianvaris ja Galápagossaarilla elävä tikkasirkku valmistavat koukkuja ja piikkejä, joilla ne saavat hyönteisiä puunkoloista. Australiassa eräät haukkalajit levittävät maastopaloja ajaakseen saaliin liikkeelle. Palmukakadu veistää rumpukapuloita musikaalisia soidinmenojaan varten. Isoanit hautovat parvensa munia ”osuuskuntana” välittämättä siitä, kenen munat kuorituvat. Leikkiminen vie suuren osan esimerkiksi korppien ajasta. Hämmentävää, eikö totta? 

Pienten aivojen etu 

Viimeisten vuosien aikana lintututkimus on edennyt kuin siivillä. Seurantateknologian ja dna-tutkimuksen kehitys ovat muuttaneet luutuneita ennakkokäsityksiä. Silti salaisuuksia riittää yhä, esimerkiksi se, miten pohjoisamerikkalainen viitarastas pystyy ennustamaan tulevan hurrikaanikauden yhtä hyvin kuin meteorologit ja sovittamaan pesintänsä sen mukaan. Ja kun yhden lajin kautta löytyy ymmärrys, toinen yllättää.  

Esimerkkejä lintujen hämmästyttävästä älykkyydestä on loputtomiin, lähtien amerikanmerilokista, jonka huomattiin liftaavan päivittäin roska-auton kyydissä edestakaisin kaatopaikalle ruoan perässä. Älykkyys perustuu siihen, että vaikka linnunaivojen neuronit ovat paljon pienempiä, niitä on enemmän ja ne on pakattu tiiviimmin kuin nisäkkäiden aivoissa. 

Linnut uhmaavat näppäriä luokituksiamme ja siistejä, yhtenäistäviä teorioitamme. Maaliskuun alussa ilmestynyt Lintujen ihmeellinen elämä -teos kertoo kattavasti lintujen elinkaaren vaiheista. Välilukuja puhe, työ, leikki, rakkaus ja vanhemmuus tarkastellessa ei heti tule mieleen, että lintukirjastahan tässä on kyse. Kirjan lukemisen jälkeen ympärillämme lenteleviin siivekkäisiin tuleekin kiinnitettyä huomiota aivan eri tavalla. 

Lintujen ihmeellinen elämä

  

Avainsanat

Lisää luettavaa

E- ja äänikirjoja voi ostaa vain henkilökohtaiseen käyttöön. Tämän vuoksi niiden myynti on rajattu 1 kpl/nimeke/asiakas.