Inkeri Markkula: “Ennenaikainen keski-ikä teki minusta kirjailijan”
Toisen romaaninsa Maa joka ei koskaan sula julkaissut Inkeri Markkula kirjoittaa, koska haluaa ymmärtää maailman kauheutta ja kauneutta.
- Miten ja miksi sinusta tuli kirjailija?
Haaveilin kirjailijan ammatista jo lapsena. Parikymppisenä lähetin kustantamoihin satu- ja romaanikäsikirjoituksia sekä runokokoelman, jotka kaikki tulivat ei kiitos -kirjeiden kanssa takaisin. Haave kirja kirjoittamisesta hautautui sittemmin muun elämän alle, kunnes 37-vuotiaana, ennenaikainen keski-iän kriisin kourissa ilmoittauduin kirjoittamisen mestarikurssille. Kurssin jälkeen rohkaistun lähettämään käsikirjoituksen kustantamoon. Kuukauden kuluttua, eräänä keväisenä iltana kustannustoimittaja soitti. Tuo hetki on yksi elämäni onnellisimmista.
Kirjoitan, koska en ymmärrä, miten tämä maailma voi olla yhtä aikaa niin kaunis ja niin kauhea. Tätä ristiriitaa käsittelen kirjojeni kautta.
- Mistä uusin romaanisi kertoo?
Maa joka ei koskaan sula on kertomus viidestä ihmisestä ja sulavasta jäästä Kanadassa, Saamenmaalla ja Tanskassa vuosina 1962–2003. Kirja kertoo koti-ikävästä, peruuttamattomista teoista, sorrosta ja uhanalaisuudesta, mutta myös selviytymisestä ja rakkaudesta.
- Mitä kirjoittaminen vaatii?
Hyvää keskittymis- ja eläytymiskykyä, mielikuvitusta, luovuutta ja sitkeyttä.
- Mistä kirjoittamisen työvaiheesta pidät eniten ja miksi?
Tykkään kaikista vaiheista. On kutkuttavaa aloittaa uuden tarinan kirjoittaminen, ja on ihanaa, kun voi uppoutua maailmaan, jonka on itse luonut. Tykkään myös tekstin editoinnista ja viimeistelystä.
“On ihanaa uppoutua maailmaan, jonka on itse luonut.”
- Entä vähiten?
Ei sellaista ole, tykkään kaikesta mikä liittyy kirjojen kirjoittamiseen.
- Keräätkö muilta kommentteja tekstiisi sitä työstäessäsi?
En yleensä. Olen aika jääräpäinen ja haluan tehdä asiat omalla tavallani. Siksi kirjoitan tekstin ensin alusta loppuun ennen kuin pyydän kommentteja. Ensimmäisen kirjani tekstiä lukivat alkuvaiheessa mestarikirjoittamisen kurssin opettaja ja muut kurssilaiset, mutta toisen kirjani tekstiä luki pääasiassa vain kustannustoimittaja.
- Ketkä ovat kirjallisia esikuviasi?
Ei minulla ole varsinaisia esikuvia, mutta muun muassa Peter Høeg, Arundhati Roy ja Banana Yoshimoto ovat olleet eri elämänvaiheissa tärkeitä kirjailijoita. Suomalaisista kirjailijoista ihailen erityisesti Anni Kytömäkeä, Emmi Itärantaa ja Pajtim Statovcia.
- Mistä kirjastasi itse pidät eniten?
Olen kirjoittanut vasta kaksi kirjaa. Molemmissa on minulle tärkeitä ja läheisiä teemoja ja henkilöitä, enkä osaa sanoa kummasta pidän enemmän.
- Jos olisit tekstilaji, mikä olisit?
Satu.
- Minkä kirjan ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?
Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet. Yhtä aikaa surullinen ja lumoava, mielettömän hienosti kirjoitettu teos, jonka ihmeellisiä lauseita voisin tutkia loputtomasti.
