Enni Mustonen on kirjailija, tutkija ja käsikirjoittaja Kirsti Mannisen käyttämä kirjailijanimi. Mustosen laaja ja rakastettu tuotanto sisältää lasten kirjoja, historiallisten romaanien sarjoja, televisiokäsikirjoituksia, dekkareita, viihdettä ja tutkimuksia. Olisikohan salanimellä kirjoittaminen nykypäivänä mahdollista kaltaisellesi tunnetulle kirjailijalle? ”Olen ihan varma, että olisi,” Mustonen vastaa epäilemättä ja jatkaa: ”Oikeastaan tänä päivänä pystyy pysymään paremmin salassa, koska voisi asioida esimerkiksi kustantamon kanssa sähköisesti. Kustantamossa olisi ehkä vain yksi luottohenkilö, joka tietäisi kuka oikeasti olet. Tilanne voisi olla, että on oma genre, jossa on tunnettu ja sitten tekeekin jotain ihan erilaista salanimellä. Usein halutaan, että ihminen pysyy parressaan ja tekee vain sitä asiaa. Jos haluaa loikata vaikka toiseen lajiin, salanimi on edelleen kai aika toimiva.”
Historiallinen kaunokirjallisuus on Enni Mustosen leipälaji. Yleisö rakastaa Mustosen sarjoja, jotka kuljettavat päähenkilöitä historiallisesti merkittävissä ja kuohuvissa käänteissä pidemmän aikaa. Lukijoiden ykkössuosikeiksi nousseita teoksia on myyty Suomessa yli miljoona kappaletta. Monet muistavat Mustosen teoksia jo 1980-luvulta ja viimeistään Vihreän kullan maa -televisiosarja nosti Mustosen historiallisen viihteen ykkösnimien joukkoon. Vihreän kullan maa ei nauttinut kriitikoiden suosiota, mutta katsojat rakastivat sarjaa. kirjoitti sarjasta myös romaanisarjan, jonka kolme osaa ovat Mäntykosken Anna (1987), Johannes ja Helena (1988) ja Mäntyniemen miniä (1988), jotka kuvaavat pääosin aikaa ennen tv-sarjan alkua. ” Historiallisen viihteen arvostus on aina heitellyt. Nykyaikana merkittävin ero liittyy kaupalliseen menestykseen. Kaupallinen menestys oli suorastaan kirosana 70-luvulla, mutta ei enää niin vahvasti. Voi sanoa, että esimerkiksi historiallista naisten viihdettä suvaitaan, mutta eipä se nyt juuri Finlandia-palkinnosta ole kilpailemassa, mutta saa toisenlaisia palkintoja, kuten lukijoiden suosikki-mainintoja ja niin edelleen. Viimeaikaiset keskustelut viihteellisestä kirjallisuudesta ovat osoittaneet, että edelleen on päivänselvä ero viihteellisen ja korkeakirjallisuuden välillä.” Mustonen pohtii.
Mustonen on taitava kirjoittaja, jonka luomiin hahmoihin kiinnitytään ja niiden seuraavia edesottamuksia odotetaan innolla. Mustonen itse ei haikaile menneiden hahmojen perään, vaikka joskus saattaakin lukea vanhempaa tuotantoaan ilahtuneena, että tällaistakin on tullut kirjoitettua. Sarjan päätyttyä tarina on kerrottu ja se on saanut päätöksensä. ”En halua ikään kuin uudestaan mennä samaan maailmaan takaisin. Sitä ei ole. Se uusin, se mikä on juuri noussut pintaan, on niin vetävä, että se vie minut mukaan.”
Mustonen tunnetaan laajan ja huolellisen taustatutkimuksen tekijänä, mikä onkin syy sille, että kerronnan mukana on helppo tempautua menneisyyden tarinoihin. ”Taustatyö on aika ihanaa. Tutkimustyöhön löytyy huikeita asioita, jotka vaikuttavat keskeisesti juoneen, ” Mustonen kertoo ja jatkaa: ”Tyypillinen esimerkki taustatyöstä liittyy Syrjästäkatsojan sarjaan. Paimentyttö Iida on tutustunut tallirenki Eliakseen, joka lähtee sittemmin rippikoulun käytyään Helsinkiin vossikkarengiksi. Kun sitten Iidastakin tulee Sibeliuksen piika ja hän lähtee Helsinkiin, niin totta kai Iidan täytyy se Elias siellä tavata. Pohdin paikkaa kohtaamiselle. Onko se jo heti siinä vossikan nokalla aseman edustalla? Ei, se olisi aika ilmeistä. Meinaako se jäädä sen alle siinä Unioninkadulla? Ei sekään oikein tunnu oikealta. Mikä paikka oikein käy? Sitten taustatyössä nousee Ruth Snellmannin muistelmat, joissa muistelee sitä talvea, jolloin he asuivat Elisabetinkadulla eli nykyisellä Liisankadulla. Hän kertoo, ettei hän paljon siitä muista, mutta siellä sisäpihalla oli vossikkakuski Justuksen talo ja talli. Minä tiesin heti, että meidän Elias on tietysti mennyt tälle Justukselle vossikkarengiksi, jolloin oli aivan selvää, että he ovat samassa pihapiirissä heti alusta saakka. Tätä ei olisi voinut päästänsä keksiä. Taustatutkimus antaa usein sellaisia hykerryttäviä faktoja, joista sitten se tarina oikein lähtee lentoon.”
Huolellisen taustatutkimuksen ja kerronnan lahjan myötä syntyy unohtumattomia tarinoita, jotka kuvaavat menneisyyttä ja sen tapahtumia naisten ja tyttöjen kautta. Näkökulman valinta ei ole sattumanvaraista. ”Itselläni on ollut kaksi todella vahvaa ja mahtavaa eteläpohjalaista isoäitiä, joiden merkitys omassa elämässäni on ollut hyvin vahva, ” Mustonen kertoo. Naiseuden kuvaaminen eri ajassa on sisaruutta ja nostaa naiset keskiöön. Nykypäivänä myös kriittisemmät äänet ovat arvostaneet Mustosen panosta nimenomaan arjen ja naisen elämän kuvaajana. ”Tyypillisesti kirjan ytimessä on naisten selviäminen. Kaikenlaista voi elämässä tulla vastaan, mutta naiset selviävät kyllä. Naiset selviävät siksi, että eivät heittäydy kenenkään varaan, vaan ovat riittävän itsenäisiä, ajattelevat omalla järjellään ja omalla sydämellään. Ja naiset ovat solidaarisia toisilleen. Päähenkilön ei tarvitse olla ihmenainen, hänkin saa olla heikko. Mutta usko elämän jatkumiseen kantaa. Mielestäni se mikä tässä on jatkuvaa ja elämää ylläpitävää on huomattavilta osin ihan tavallisten naisten ansiota,” Mustonen summaa.
Kytösavun tarinoita -sarja kuvaa lahjakkaan pohjalaisnaisen elämää 1800- ja 1900-lukujen taitteessa
Pappilan piika avaa sarjan. Hanna Pränni on sinnikäs orpotyttö, joka loistaa lahjakkuudellaan sekä lukijana että laulajana. Kytöjoen uuden pastorin Aino-rouva ottaa Hannan hellään mutta päättäväiseen ohjaukseensa. Kun pappilassa kohdataan dramaattisia tilanteita, Hannan kekseliäisyys ja rohkeus osoittautuvat korvaamattomiksi. Kiireisenkään arjen keskellä Hanna ei voi olla kiinnittämättä huomiota Mäki‑Heikkilän Santeriin, pappilan komeaan ja reippaaseen nuoreen renkiin.
