10 kysymystä kirjailijalle -haastattelussa Juha Itkonen kertoo, mitä kirjailijan elämä vaatii, keitä kirjallisia esikuvia hänellä on ja minkä kirjan ottaisi mukaan autiolle saarelle. Uusi romaani Kaikki oli heidän ilmestyi sekin syyskuussa.
- Miten ja miksi sinusta tuli kirjailija?
Merkit olivat nähtävissä varhain, jo alle kouluikäisenä. Isovanhempieni kotona olleella kirjoituskoneella kirjoitin ensimmäiset omat tarinani. Varsinaiset kirjailijahaaveet heräsivät ensimmäisen kerran lukioiässä. 28-vuotiaana julkaisin esikoisromaanini, ja sen jälkeen en ole katsonut taakseni. Olen joskus hieman kauhuissanikin miettinyt, onko minulla koskaan ollut varsinaisesti mahdollisuutta valita vai onko tämä kohtalo.
- Mistä uusin romaanisi Kaikki oli heidän kertoo?
Kaikki oli heidän on ensimmäinen fiktiivinen romaanini viiden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Se kertoo isistä ja pojista ja miehuuden mallin muutoksesta, mutta yhtä lailla myös naisista, jotka näiden miesten kanssa elävät – minua kiinnostaa ihmisten käytös heidän sukupuolestaan riippumatta. Lukija pääsee seuraamaan yhden perheen elämää kesällä 2019, viimeisenä kesänä ennen pandemiaa. Tästä romaani lähtee avartumaan tavalla, jota en halua etukäteen paljastaa. Joka tapauksessa kyseessä on ensimmäinen romaanini, jossa katsotaan oikeastaan vahvemmin tulevaan kuin menneeseen.
- Mitä kirjoittaminen vaatii?
Hyvin ristiriitaisia ominaisuuksia: pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja kärsivällisyyttä, mutta myös kykyä heittäytyä ja unohtaa kokonaan itsensä ja tämä maailma, jossa elämme. Siis tietynlaista hulluutta.
- Mistä kirjoittamisen työvaiheesta pidät eniten ja miksi?
Siitä romaanin kirjoittamisen vaiheesta, jossa alun hirvittävä epäusko alkaa hellittää ja kuvitteellinen maailma nopeasti kasvaa ja avautua. Siinä on jotain maagista ja selittämätöntä.
"Kirjoittaminen vaatii tietynlaista hulluutta."
- Entä vähiten?
Kirjan valmistumisesta. Sen kuvittelisi olevan juhlaa, mutta todellisuudessa siitä käynnistyy aina henkinen alavire, joka ilmeisesti kuuluu vääjäämättä prosessin luonteeseen.
- Keräätkö muilta kommentteja tekstiisi sitä työstäessäsi?
Kuuntelen luonnollisesti kustannustoimittajaani. Tavallisesti tekstini lukee etukäteen muutama muukin ihminen, ja kuuntelen toki myös heidän ajatuksiaan – sen takiahan tekstin heidän luettavakseen annan. Keskustelu on hyödyllistä, siitä on aina paljon apua, mutta lopulliset päätökset kirjailijan on tehtävä itse.
- Ketkä ovat kirjallisia esikuviasi?
Minulla ei ole varsinaisia esikuvia, mutta rakastan tietysti monien kirjailijoiden tapaa havainnoida maailmaa. Kjell Westö, Monika Fagerholm, Alice Munro, Elizabeth Strout, Karl Ove Knausgård, Michel Houllebecq, Per Petterson, Pirkko Saisio, Kari Hotakainen – tässä täysin sattumanvarainen lista tekijöistä, joista muun muassa pidän. Mutta on paljon muitakin!
- Mistä kirjastasi itse pidät eniten?
Kaikki oli heidän on romaani, joka vastaa parhaiten tämänhetkistä käsitystäni maailmasta, ihmiselämästä ja siitä, miten sitä kirjallisuuden keinoin voi yrittää kuvata. Mutta tietysti se on osa jo varsin pitkää jatkumoa, jossa jokaisella teoksella on paikkansa.
- Jos olisit tekstilaji, mikä olisit?
Noin 432-sivuinen romaani.
- Minkä kirjan ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?
Fernando Pessoan Levottomuuden kirjan. Siinä on niin uskomattoman paljon ajatuksia.
