Eve Hietamies: “Vanhempani yrittivät kaikkensa, mutta olin aika kamala”
Kirjailija Eve Hietamies kasvoi kuuluisien vanhempien vaikeana teininä. Äitienpäivän lähestyessä halusimme kuulla hänen ajatuksiaan äiteydestä ja lapsuusmuistoista.
– Vetäisin turpaan koulussa joka ikistä, joka uskalsi hiiskahtaakin ’Hietamies’! Nopeasti oppivatkin, että vanhemmista ei puhuta, Eve Hietamies muistelee lapsuus- ja nuoruusvuosiaan.
Kuuluisten vanhempien lapsena oli Even mukaan vaikeaa, joka näkyi käytöksessäkin. Murrosikäisenä hän lintsasi paljon. Koska vanhemmat olivat kirjailija Laila Hirvisaari (ent. Hietamies) ja toimittaja, juontaja ja kirjailija Heikki Hietamies, koulu ei Even mukaan uskaltanut käyttää samanlaisia keinoja käyttäytymisen rajoittamiseen kuin muilla lapsilla, esimerkiksi kotiin soittamista.
– Vanhempani yrittivät kaikkensa, mutta olin suoraan sanottuna aika kamala.
16-vuotiaana Eve muutti omilleen ja löysi intonsa kirjoittamiseen. Eve pääsi töihin ja alkoi kirjoittaa ensimmäistä kirjaansa. Myös suhde vanhempiin parani. Lopulta Eve ja Laila tekivät töitäkin yhdessä. Eve kuvailee Lailaa äitinä ihanaksi, rakastavaksi, huolehtivaiseksi ja jäkättäväksi.
– “Kampaa tukka, lopeta polttaminen, laita huulipunaa, siivoa joskus” – Näitä kuuli usein äidin suusta, Eve kertoo.
Äidillä ja tyttärellä oli kuitenkin aina hauskaa, milloin Italian-reissuilla, milloin kotona töiden parissa.
Uusi rooli pojan äitinä
Kun Evestä tuli pienen pojan äiti 41-vuotiaana, hän päätti löytää kasvatuksessa tasapainon vapauden ja tiukkojen rajojen välillä.
– Kasvoin itse naisporukassa. He aina he lauloivat, keskustelivat vilkkaasti ja puhuivat toistensa päälle. Meidän koko suku on täynnä naisia, joten pojan saaminen oli uutta. Päätin antaa hänelle vapautta lapsesta asti, ja hyvin on toiminut. Vaikka meillä on tietyissä asioissa tiukat rajat, en suutu, jos hän välillä sooloilee.
Evelle on ollut uskomattoman jännää seurata pojan elämää.
– Se on uutta, ja kommelluksia on sattunut. Miten poika voi törmäillä ja kolhia, ja miten hänellä on niin erilainen mielikuvitus? Ulkonäkö ei esimerkiksi kiinnostanut poikaani pätkääkään lapsena.
Eve ajatteli joskus, että jos lapselle ei pidä jöötä, se haistattelee 15-vuotiaana. Onneksi näin ei käynyt, sillä Even 17-vuotias poika edelleen kertoo vanhemmilleen kaiken, eikä ole vieläkään haistatellut.
– Yritin äitinä rakentaa sellaisen suhteen, että tuli maailmassa eteen mitä vaan, hän voi aukaista suunsa. Tyypillinen teini hän tietysti on, ja älyttömän rakas sellaisenaan.
Antti Pasasen esikuvana oma perhe
Eve kuvailee perhe-elämäänsä kovaääniseksi: rakastetaan paljon ja huudetaan paljon. Normaalia teiniperheen arkea siis. Äitinä olo on täynnä vaikeita hetkiä, mutta ne kaikki ovat sen arvoisia.
– Täytyy vain luottaa, että ihminen siitä tulee – vaikka joskus ovat kengätkin unohtuneet kotiin talvipakkasilla! Eve nauraa.
Suursuosioon nousseissa, Antti ja Paavo Pasasesta kertovissa kirjoissaan Eve lainaa usein suoraan perheensä kommelluksia, hieman höystettynä tietysti.
Kirjoittaminen ja äiteyskin ovat kävelleetkin käsi kädessä jo pitkään.
– Olen aina keksinyt keinot saada kirjoittamisrauhaa. Kun olen kirjoittanut Antti Pasasia, keinot ovat muuttuneet vuosien aikana. Tarhapäivä-romaania kirjoittaessani aikana kerroin pojalleni, että jos nyt annat äidin kirjoittaa, äiti ostaa sinulle uuden lelun. Hammaskeijun aikana palkintoja olivat legot – silloin legoissa suosikkeja olivat Jurassic Parkit, ja maksoin kirjoittamisestani satoja euroja legoissa! Nyt Numeroruuhkaa kirjoittaessa palkinto on muuttunut rahaksi.
Numeroruuhka ilmestyi 13.4.
Teksti: Tuuli Penttilä
Kuva: Otava