Evästeiden käyttö auttaa meitä kehittämään palveluitamme. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa Sulje

Kapina tehtailla

Kuusankoski 1918

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto 2018! ”Teos ei ole tunteeton, mutta se uskaltaa tutkia ja kertoa kauheista asioista viileästi” kuvasi elokuvaohjaaja Virpi Suutari voittajateosta.
29,95 €

2995

Lähetetään 5-10 arkipäivässä, tilaustuote

Kesällä 1918 Kuusankoskea kutsuttiin Kuolemanlaaksoksi. Tehdasyhteisö oli sokissa. Sen oli perinpohjaisesti järkyttänyt verilöyly, jossa kuukauden aikana oli teloitettu 280 punaista miestä ja naista. Väkilukuun suhteutettuna valkoinen terrori oli maan huippua Kuusankoskella, joka oli läpikotaisin punainen. Kuusankoskella sijaitsivat Euroopan suurimmat paperitehtaat. Lähes jokainen paikkakunnan 12 000 asukkaasta oli riippuvainen Kymi Oy:stä. Tehdas toi sekä valoa että varjoa. Luokka- ja elintasoerot olivat suuret. Tehtaiden herrasväki ja työväestö elivät samalla paikkakunnalla, mutta eri maailmoissa. Niiden välillä oli ylittämätön kuilu. Dosentti Seppo Aalto tutkii kirjassaan kotipaikkakuntansa sisällissodan järkyttäviä tapahtumia. Kapina tehtailla kertoo, miksi kapinaan noustiin, millainen oli punainen valta ja terrori ja miten punakaarti kävi sotaansa. Entä mikä aiheutti kaikki kohtuuden rajat ylittävän valkoisen terrorin? Kuusankosken tapahtumien kautta avautuu laajempi näkökulma vuoden 1918 sisällissodan syihin ja seurauksiin koko maassa.

Image for Kapina tehtailla from Suomalainen.com
Other Views

Saatavuus myymälöissä

  • Tuote saatavilla myymälässä
  • Tarkista saatavuus myymälästä
  • Tuote ei saatavilla
Tämän hetkinen saatavuus myymälässä. Tuotteen saatavuus voi muuttua nopeasti. Hinnat ovat voimassa vain verkkokaupassa, myymälähinta voi poiketa tässä näkyvästä hinnasta.

Osta
29,95 €

2995

Lähetetään 5-10 arkipäivässä, tilaustuote

Kesällä 1918 Kuusankoskea kutsuttiin Kuolemanlaaksoksi. Tehdasyhteisö oli sokissa. Sen oli perinpohjaisesti järkyttänyt verilöyly, jossa kuukauden aikana oli teloitettu 280 punaista miestä ja naista. Väkilukuun suhteutettuna valkoinen terrori oli maan huippua Kuusankoskella, joka oli läpikotaisin punainen. Kuusankoskella sijaitsivat Euroopan suurimmat paperitehtaat. Lähes jokainen paikkakunnan 12 000 asukkaasta oli riippuvainen Kymi Oy:stä. Tehdas toi sekä valoa että varjoa. Luokka- ja elintasoerot olivat suuret. Tehtaiden herrasväki ja työväestö elivät samalla paikkakunnalla, mutta eri maailmoissa. Niiden välillä oli ylittämätön kuilu. Dosentti Seppo Aalto tutkii kirjassaan kotipaikkakuntansa sisällissodan järkyttäviä tapahtumia. Kapina tehtailla kertoo, miksi kapinaan noustiin, millainen oli punainen valta ja terrori ja miten punakaarti kävi sotaansa. Entä mikä aiheutti kaikki kohtuuden rajat ylittävän valkoisen terrorin? Kuusankosken tapahtumien kautta avautuu laajempi näkökulma vuoden 1918 sisällissodan syihin ja seurauksiin koko maassa.

  • Kirjoittaja: Aalto Seppo
  • Kustantaja: Siltala
  • Kansityyppi: sidottu
  • Vuosi: 2018
  • Sivuja: 359
  • Kieli: suomi
  • ISBN: 9789522345103
  • Arvioitu ilmestymispvm.: 28. syyskuuta 2018
  • Kirjastoluokka: 9271
  • Painos: 2 2. p
  • Alanimike2: 8463554
  • Kuvitus: Kuvitus, mustavalkoinen
  • Asiasana: 1918, henkilöhistoria, historia, kansalaissota, Kouvola, Kuusankoski, Kymenlaakso, Kymin Osakeyhtiö, luokkataistelu, poliittinen väkivalta, punaiset (kansalaissota), radikalisoituminen, sisällissodat, Suomi, teollisuusyhdyskunnat, tietokirjallisuus, työläiset, valkoiset (kansalaissota), v 1917-20 Itsenäisyyden aika

Arvostelut