Evästeiden käyttö auttaa meitä kehittämään palveluitamme. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa Sulje

Kaapuveikko ja hurinapossu

22,95 €

2295

Lähetetään 1-2 arkipäivässä

Pandatonttu Kaapuveikko seikkailee taas värikkäässä sarjakuvakirjassa. Tämä hyväntuulinen lastenkirja sisältää kolme tarinaa: Kuu-ukko asioi Kaapuveikon kauppakojulla, metsänneito vihjaa mistä mustikkaa kannattaa etsiä ja hurisevaa ääntä päästelevä possu on kiinnostunut Kaapuveikon pottusäkistä. Kaapuveikko ilmestyy kuvakirjatarinoiden lisäksi sanomalehtisarjakuvana. Sarja sai Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa kunniamaininnan aloitusvuonnaan 1992 ja on ilmestynyt useissa lehdissä Ilta-Sanomista alkaen. Kirjan tekijä Juha Vuorma on pohjoissuomalainen taiteilija, kuvittaja ja sarjakuvantekijä. Hän on julkaisuut toistakymmentä omaa sarjakuva-albumia, hänen sarjakuviaan on julkaistu sarjakuva- ja sanomalehdissä ja hän on esiintynyt sarjakuva-antologioissa Suomessa ja USA:ssa. Noin 100 hänen maalaustaan on julkaistu cd/LP -levyjen kansissa ympäri maailmaa (yli 20 eri maassa), lähinnä metallimusiikkigenreen kuuluvissa julkaisuissa.

Image for Kaapuveikko ja hurinapossu from Suomalainen.com
Other Views

Saatavuus myymälöissä

  • Tuote saatavilla myymälässä
  • Tarkista saatavuus myymälästä
  • Tuote ei saatavilla
Tämän hetkinen saatavuus myymälässä. Tuotteen saatavuus voi muuttua nopeasti. Hinnat ovat voimassa vain verkkokaupassa, myymälähinta voi poiketa tässä näkyvästä hinnasta.

Osta
22,95 €

2295

Lähetetään 1-2 arkipäivässä

Pandatonttu Kaapuveikko seikkailee taas värikkäässä sarjakuvakirjassa. Tämä hyväntuulinen lastenkirja sisältää kolme tarinaa: Kuu-ukko asioi Kaapuveikon kauppakojulla, metsänneito vihjaa mistä mustikkaa kannattaa etsiä ja hurisevaa ääntä päästelevä possu on kiinnostunut Kaapuveikon pottusäkistä. Kaapuveikko ilmestyy kuvakirjatarinoiden lisäksi sanomalehtisarjakuvana. Sarja sai Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa kunniamaininnan aloitusvuonnaan 1992 ja on ilmestynyt useissa lehdissä Ilta-Sanomista alkaen. Kirjan tekijä Juha Vuorma on pohjoissuomalainen taiteilija, kuvittaja ja sarjakuvantekijä. Hän on julkaisuut toistakymmentä omaa sarjakuva-albumia, hänen sarjakuviaan on julkaistu sarjakuva- ja sanomalehdissä ja hän on esiintynyt sarjakuva-antologioissa Suomessa ja USA:ssa. Noin 100 hänen maalaustaan on julkaistu cd/LP -levyjen kansissa ympäri maailmaa (yli 20 eri maassa), lähinnä metallimusiikkigenreen kuuluvissa julkaisuissa.

  • Kirjoittaja: Vuorma Juha
  • Kustantaja: Juha Vuorma
  • Kansityyppi: nidottu
  • Vuosi: 2017
  • Sivuja: 36
  • Kieli: suomi
  • ISBN: 9789529970889
  • Arvioitu ilmestymispvm.: 18. lokakuuta 2017
  • Kirjastoluokka: L8522
  • Alanimike2: 8460589
  • Kuvitus: Kuvitus, väri
  • Asiasana: lasten ja nuorten kirjat, Suomenkiel.kuvakirjat

Arvostelut