Evästeiden käyttö auttaa meitä kehittämään palveluitamme. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa Sulje

Toinen Eeva

Johdatus raamatulliseen tasa-arvoon

26,95 €

2695

Lähetetään 1-2 arkipäivässä

Nainen on luotu Jumalan kuvaksi samalla tavoin kuin mieskin, ja tietoisuus tästä auttaa meitä kohtelemaan molempia samalla tavoin. Toinen Eeva on rohkea puheenvuoro täyden ihmisyyden puolesta. Bette Boersma kirjoittaa oman kokemuksensa pohjalta elämästä Jumalan kuvana, naisena ja Jumalan palvelijana. Hän kirjoittaa selkeästi ja selittää Raamattua kansantajuisesti. Boersma kuvaa matkaansa kivusta vapauteen rehellisesti ja aidosti. Hän etsii ja löytää vastauksia kysymyksiin, jotka ympäröivä kulttuuri nostaa mietittäviksi. Kirjoittaessaan tätä kirjaa Bette Boersma sai taustatukea ja rohkaisua Christians for Biblical Equality (CBE) -yhdistyksen paikallisosastolta. CBE on myös tehnyt kirjaa tunnetuksi esittelemällä sitä kansainvälisissä konferensseissa ja omassa aineistoluettelossaan. Kirjan ilmestymisen jälkeen Bette ja hänen aviomiehensä Hank olivat mukana perustamassa omalle paikkakunnalleen uutta seurakuntaa, jossa he nykyään käyvät.

Image for Toinen Eeva from Suomalainen.com
Other Views

Saatavuus myymälöissä

  • Tuote saatavilla myymälässä
  • Tarkista saatavuus myymälästä
  • Tuote ei saatavilla
Tämän hetkinen saatavuus myymälässä. Tuotteen saatavuus voi muuttua nopeasti. Hinnat ovat voimassa vain verkkokaupassa, myymälähinta voi poiketa tässä näkyvästä hinnasta.

Osta
26,95 €

2695

Lähetetään 1-2 arkipäivässä

Nainen on luotu Jumalan kuvaksi samalla tavoin kuin mieskin, ja tietoisuus tästä auttaa meitä kohtelemaan molempia samalla tavoin. Toinen Eeva on rohkea puheenvuoro täyden ihmisyyden puolesta. Bette Boersma kirjoittaa oman kokemuksensa pohjalta elämästä Jumalan kuvana, naisena ja Jumalan palvelijana. Hän kirjoittaa selkeästi ja selittää Raamattua kansantajuisesti. Boersma kuvaa matkaansa kivusta vapauteen rehellisesti ja aidosti. Hän etsii ja löytää vastauksia kysymyksiin, jotka ympäröivä kulttuuri nostaa mietittäviksi. Kirjoittaessaan tätä kirjaa Bette Boersma sai taustatukea ja rohkaisua Christians for Biblical Equality (CBE) -yhdistyksen paikallisosastolta. CBE on myös tehnyt kirjaa tunnetuksi esittelemällä sitä kansainvälisissä konferensseissa ja omassa aineistoluettelossaan. Kirjan ilmestymisen jälkeen Bette ja hänen aviomiehensä Hank olivat mukana perustamassa omalle paikkakunnalleen uutta seurakuntaa, jossa he nykyään käyvät.

  • Kirjoittaja: Boersma Bette J
  • Kääntäjä: Kukkanen, Kari
  • Kustantaja: Päivä
  • Kansityyppi: sidottu
  • Vuosi: 2018
  • Sivuja: 185
  • Kieli: suomi
  • ISBN: 9789524759458
  • Arvioitu ilmestymispvm.: 31. heinäkuuta 2018
  • Kirjastoluokka: 238
  • Alanimike2: 8485187
  • Asiasana: kristinusko, kristityt, mieskuva, naisen asema, naiset, naiskuva, perhe-elämä, Raamattu, raamatuntulkinta, seurakuntaelämä, sukupuoliroolit, tasa-arvo, tietokirjallisuus, Kristillinen etiikka

Arvostelut