Minna Kauppi - Suunta/vaisto

Ari Väntänen

Minna Kauppi - Suunta/vaisto

Minna Kauppi - Suunta/vaisto

Ari Väntänen

”Ari Väntäsen kirjoittamasta kirjasta Minna Kauppi – Suunta/Vaisto (Like Kustannus) käy vahvasti ilmi, että Kauppi oli vuonna 2015 päättyneellä urallaan poikkeuksellisen spontaani, itsenäinen ja niin sanotusti fiilispohjalla toimiva huippu-urheilija, joka osasi myös irrotella ja nauttia vaikka pöydällä tanssimisesta.-- Kirja tekee selväksi sen, että Minna Kaupin elämässä on riittänyt dramatiikkaa, niin hyvässä kuin pahassakin, julkisuudessa ja kulissien takana. Nyt hän kertoo rohkeasti ja avoimesti kipeistäkin asioista.” – Helsingin Sanomat Minna Kaupin elämäkerta on hieno muotokuva peppipitkätossumaisesta taiteilijaurheilijasta, joka kohosi omintakeisella tyylillään ja intuitiivisella harjoittelumetodillaan maailman suunnistushuipulle. Kauppi ei koskaan antanut kroonisen suolistosairautensa tai yksityiselämän vastoinkäymisten nousta urheilemisen esteeksi vaan treenasi ja kilpaili sata lasissa olosuhteista riippumatta. Ei hän turhaan olekaan letkauttanut, että ”Kohtuus ei ole toinen nimeni”. Elämäkerta avaa myös suorapuheisen luonnonlapsen ympärille syntyneitä kohuja ja hänen elämäänsä muovanneita draamoja. Yksityiselämässä alkoi aurinkoinen vaihe, kun Kauppi tapasi Apulannan rumpalin Sipe Santapukin, vaikka pariskunnan suhteen alkuvaiheet olivatkin täynnä kissa ja hiiri -leikkiä lehdistön kanssa. Kun pariskunta esimerkiksi lensi treffeille New Yorkiin, he istuivat eri penkkiriveillä ja kätkivät vessaan karkkirasian, johon he jättivät viestejä toisilleen. Nyt pariskunnalla on yhteinen poika, ja syksyllä on tulossa perheenlisäystä. Lue lisää

Kovakantinen
29,95 €
Saatavuus: Lähetetään 1-3 arkipäivässä. Arvioitu toimituspäivä: 28.6.2021 - 1.7.2021
Toimituskulut alk 0 €

Saatavilla myös

Myymäläsaatavuus

Tuotetiedot

  • Näytä kaikki
    • Kustantaja Otava
    • ISBN 9789511355465
    • Tuotekoodi 9789511355465
    • Kirjoittajat Ari Väntänen
    • Kieli suomi
    • Thema-luokitus Elämäkerrat: urheilu; Suunnistus
    • Ilmestymispäivä 13.05.2020
    • Vuosi 2020
    • Sivumäärä 393
    • Avainsanat Urheilu; huippu-urheilu; suunnistus; elämäkerta; kasvutarina
    • Kirjastoluokka 99.1
    • Uusintapainoksen pvm 01.01.2020
    • Pituus (mm) 218
    • Leveys (mm) 154
    • Korkeus (mm) 30
    • Paino (g) 508
    • Tuotemuoto Kovakantinen kirja

Tuotekuvaus

Suomen kaikkien aikojen paras suunnistaja kertoo elämänsä parhaista ja pahimmista rasteista

Minna Kauppi on suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmanmestari.

Elämäkerrassaan hän avautuu paitsi uransa vaiheista ja menestyksensä salaisuuksista myös yksityiselämästään. Hänellä on ollut paljon vastoinkäymisiä, kuten äidin varhainen kuolema, oma krooninen sairaus sekä eroon päättynyt liitto alkoholismin ja masennuksen kanssa kamppailleen urheilijapuolison kanssa.

Synnynnäisenä optimistina ja lannistumattomana tahtonaisena Kauppi kuitenkin aina kääntää katseensa varjoista valoon.

Tämä tuote kuuluu tuoteryhmiin

Yhteydenottolomake Oma Suomalainen -tili

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Hyväksyn, että tietoni tallennetaan viestintää varten. Lue lisää tietosuojaselosteesta.