Evästeiden käyttö auttaa meitä kehittämään palveluitamme. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa Sulje

Elinan surma (MP3-cd)

44,95 €

4495

Lähetetään 1-2 arkipäivässä

Keskiaikainen Elinan surma -balladi uutena tulkintana! Laukon avainpiika Kirsti odottaa lemmittynsä kosintaa. Mutta Klaus Kurki tuokin kartanoonsa uuden nuorikon. Salliiko Kirsti unelmiensa särkyvän? Lähtiessään miehelään Elina ei aavista, mikä häntä uudessa kodissa odottaa. Piika Kirsti ei ole valmis luopumaan rakkaudestaan, ei kartanoon eikä sen isäntään. Naisten yhteiset lapsuusvuodet eivät paina mitään, kun vaakakupissa on turvattu tulevaisuus Laukon herran rinnalla. Kuinka pitkälle Kirsti on valmis menemään saavuttaakseen onnensa? Balladissa Elinan kohtalo on julma. Miten käy nyt? Kristiina Vuori kertoo oman tulkintansa yhdestä historian jännittävimmistä ja koskettavimmista kolmiodraamoista. Kristiina Vuori on historiallisen romaanin taitaja ja uudistaja, jonka sivuilla menneisyys herää eloon. Miljöö runsaine yksityiskohtineen on autenttinen, mutta todellisista henkilöistä kertoessaan hän ottaa tarinallisia taiteilijanvapauksia. Näin on laita myös Elinan surmassa. Kansanballadin henkilöille ei ole varmaa vastinetta todellisuudessa, joten Vuoren näkemys Elinan kohtalosta on yhtä oikea kuin perinteinenkin.

Image for Elinan surma (MP3-cd) from Suomalainen.com
Other Views

Saatavuus myymälöissä

  • Tuote saatavilla myymälässä
  • Tarkista saatavuus myymälästä
  • Tuote ei saatavilla
Tämän hetkinen saatavuus myymälässä. Tuotteen saatavuus voi muuttua nopeasti. Hinnat ovat voimassa vain verkkokaupassa, myymälähinta voi poiketa tässä näkyvästä hinnasta.

Osta
44,95 €

4495

Lähetetään 1-2 arkipäivässä

Keskiaikainen Elinan surma -balladi uutena tulkintana! Laukon avainpiika Kirsti odottaa lemmittynsä kosintaa. Mutta Klaus Kurki tuokin kartanoonsa uuden nuorikon. Salliiko Kirsti unelmiensa särkyvän? Lähtiessään miehelään Elina ei aavista, mikä häntä uudessa kodissa odottaa. Piika Kirsti ei ole valmis luopumaan rakkaudestaan, ei kartanoon eikä sen isäntään. Naisten yhteiset lapsuusvuodet eivät paina mitään, kun vaakakupissa on turvattu tulevaisuus Laukon herran rinnalla. Kuinka pitkälle Kirsti on valmis menemään saavuttaakseen onnensa? Balladissa Elinan kohtalo on julma. Miten käy nyt? Kristiina Vuori kertoo oman tulkintansa yhdestä historian jännittävimmistä ja koskettavimmista kolmiodraamoista. Kristiina Vuori on historiallisen romaanin taitaja ja uudistaja, jonka sivuilla menneisyys herää eloon. Miljöö runsaine yksityiskohtineen on autenttinen, mutta todellisista henkilöistä kertoessaan hän ottaa tarinallisia taiteilijanvapauksia. Näin on laita myös Elinan surmassa. Kansanballadin henkilöille ei ole varmaa vastinetta todellisuudessa, joten Vuoren näkemys Elinan kohtalosta on yhtä oikea kuin perinteinenkin.

  • Kirjoittaja: Vuori Kristiina
  • Kustantaja: Tammi
  • Lukija: Valve, Kirsti
  • Kansityyppi: cd
  • Sarja: Tammen äänikirja
  • Vuosi: 2018
  • Kieli: suomi
  • ISBN: 9789520400293
  • Arvioitu ilmestymispvm.: 9. huhtikuuta 2018
  • Kirjastoluokka: A842
  • Alanimike2: 8462513
  • Asiasana: äänikirjat, Suomenkiel.kertomakirjallisuus

Arvostelut