Evästeiden käyttö auttaa meitä kehittämään palveluitamme. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa Sulje
  Takaisin

Kirjailijoiden muistoja kirjoista ja kirjakaupasta

Lenita lumoutui Waltarista


" Suomessa elettiin 1940-luvun loppupuolen jouluina tiukkaa pula-aikaa. Kaikki elintarvikkeet ja vaatteet olivat ostokortilla ja kinkun sai joulupöytään vain mustasta pörssistä. Vanhempani menivät jouluostoksille Suomalaiseen Kirjakauppaan. Pukinkonttiin saatiin Sinuhe egyptiläinen, Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim. Nyt oltiin kirjoissa ajan hermolla, sillä kaikki puhuivat maailmankuulusta Mika Waltarista. Isäni luki paljon ja mielellään ääneen. Näistä lukuhetkistä tuli perheen yhteisiä elämyksiä. Äitini oivalsi, että kuunnellessamme voisimme tehdä jotain hyödyllistä. Niinpä sisareni ja minä ratkoimme ja prässäsimme vanhoja vaatteitamme, joista äiti suunnitteli ja ompeli uusiopukimia. Kun nurjapuoli käännettiin päällepäin, vanhat kankaat näyttivät lähes uusilta. Sinuhe, Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim ovat yhä kirjahyllyssäni autenttisina esimerkkeinä, miltä kirjat 40-luvun pula-aikana näyttivät. Mutta kun selailin Sinuhe- kirjaa, lehtien välistä tuli äitini säästämä tiedote, jossa oli eri puolilta maailmaa kerättyjä loistavia arvosteluja suuresta tarinankertojasta Mika Waltarista. NEW YORK TIMESIN kirja-arvostelija Orville Prescott kirjoitti muun muassa: ”Mika Waltari on monipuolinen suomalainen kirjailija. Ennen ”The Egyptian” teosta hänet tunnettiin vain Skandinaviassa, mutta nyt kirjan ilmestyttyä Yhdysvalloissa Naomi Walfordin sujuvasti kääntämänä Mika Waltari voi olla varma maailmankuuluisuudestaan tämän teoksen myötä.” Muistan vieläkin miten me lapset jäimme ilman joulukinkkua, mutta saimme jotain paljon parempaa, pääsimme sisään Mika Waltarin kirjojen maailmaan. Siitä kiitos myös Suomalaiselle Kirjakaupalle.”

 

- Lenita Airisto



lenita250 kuva: Sakari Majantie

Vaikuttava lukukokemus

" Lapsuudessani käsiini tarttui romaani nimeltä Kitara. Löysin sen koulukirjaston hyllystä aivan itse. Luultavasti olin ihastunut sen kanteen, jossa esiintyi särkyneitä kitaran kieliä. Sen tekijä Michel del Castillo oli minulle yhtä tuntematon kuin Haaparanta. Lukuelämys oli järisyttävä. Luin viltin alla kertomusta rumasta kääpiöstä joka lopuksi kivitetään samalla kun kaverini lukivat Viisikkojaan ja kohkasivat niistä. Tämä ei ole arvottamista. Minä tarvitsin tuon kirjan juuri silloin, sen ikäisenä. Jotta kauhun tarpeelliset elementit osuisivat kohdalleen. Sen jälkeen en ole lukenut kauhukertomuksia. En katsele mielelläni horror-elokuvia. Niiden aika on minulle ohi. Minä en lukenut satuja lapsuudessani. Eikä meillä ollut satuja luettavina. Me – tarkoitan perhettäni – olimme itse yksi pullea ja supistuva satu. Anderseniin tutustuin vasta täytettyäni kaksikymmentä vuotta. Onnekseni. Andersen siivosi pois lapsuuteni keittiöpöydän vakstuukin  ja toivotti tervetulleeksi aikuisuuteen. En tiedä mitä nyt ajattelisin del Castillon Kitarasta. Olisinko edelleen liikuttunut siitä, että hirvittävän ruman kääpiön ainut ystävä on musiikki ja sen ruumiillistuma, kääpiön kokoinen kitara? En tiedä. Kirjaa ei valitettavasti ole hyllyssäni.”

- Hannu Väisänen


 hannu250

kuva: Paula Kukkonen

Kirja yllätti kirjailijan

" Viisi- tai kuusivuotiaana Rovaniemen Asemieskadulla joululahjapaketistani paljastui kirja. Se oli paksu, sinikantinen ja sen sivujen reunat oli kullattu, tuskin kuitenkaan kullalla. Lahja häkellytti minut hienoudellaan, mutta ennen kaikkea sillä, etten osannut lukea. Kerroin sen myös äidilleni ja isälleni, joilla arvelin olevan jotain vaikutusvaltaa asiaan. Minua kehotettiin avaamaan kirja. Tein niin. Sisältä pomppasi vieterin varassa pelle. Se vaikutti olevan tohkeissaan. Mikään kirja sitä ennen tai sen jälkeen ei ole minua niin yllättänyt. Juoni oli lyhyt ja ensimmäisen kerran jälkeen siitä oli vaikea enää vaikuttua yhtä paljon. Ensi hätkähdyksen muisto on kantanut kuitenkin pitkälle, yli viidenkymmenen vuoden päähän. Toivon, että ensimmäinen kirjani ostettiin kirjakaupasta. Siellä myydään nykyäänkin kirjoja, joiden muisto saattaa pysyä vahvana vuosikymmeniä.”

- Jari Tervo


 tervo250

kuva: Pekka Holmström

Petrin eka kirjaostos


" On syyskuu 1987. Pitkä kesäni leipomossa on päättynyt ja pian alkavat opiskelut, mutta nyt minulla on aikaa ja rahaa. Siis kirjakauppaan. Olo on juhlava. Läpi lapsuuden ja nuoruuden olen lukenut, melkein asunut kirjastoissa, mutta kumma juttu, juuri nyt olen ensi kertaa aikeissa ostaa oikeasta kirjakaupasta oikean aikuisten romaanin. Hyvä, seison siis Turun uuden Hansa-korttelin uudessa Suomalaisessa ja tuijotan uutuuspöytää. Päällimmäisenä näkyy pieni vihreäkantinen kirja: Kylpyhuone. Nimi huvittaa minua. Myös aloitus on kiinnostava: ”Kun aloin viettää iltapäiviäni kylpyhuoneessa, en aikonut asettua sinne asumaan, en toki.” Koko sen syksyn kirjoitan Toussaint-pastisseja, Kylpyhuonetta tutkien. Matkiminen on hyvää harjoitusta. Vasta myöhemmin ymmärrän, että jokaisen pitää ammentaa omasta ammeestaan. Sittemmin kirjahyllyni on karttunut, mutta aina kun silmiini osuu Kylpyhuone, muistan taas alkusyksyn kuulaan päivän 30 vuotta sitten ja seison Turussa kirjakaupan pöydän ääressä. Ovi uuteen maailmaan on juuri avautumassa.”


- Petri Tamminen



 tamminen250

kuva: Ville Juurikkala

Kirjailija vierailulla

" Esikoiskirjailijana tein ensimmäisen lukukeikkani Itäkeskuksen Suomalaiseen. Oli lauantai, ostarilla kaikuivat sukkahousutarjoukset. Sisällä kirjakaupassa lukea änkytin kirjaani ja ajattelin: kukaan ei voi olla tästä oikeasti kiinnostunut, kaikki olisivat mieluummin ostamassa sukkahousuja mutteivät vain kehtaa lähteä. Esiintymisen jälkeen libristi pyysi minut takahuoneeseen ja tarjosi kahvia ja mustikkapiirakkaa. Hän oli leiponut piirakan minua varten omin käsin, itse poimimistaan marjoista. En koskaan unohda mustikkapiirakkaa enkä sitä kuinka arvostetuksi ja hartaasti odotetuksi se sai minut itseni tuntemaan”

- Katja Kallio


 kallio250

kuva: Elsa Kallonen

Vaikuttavia lukukokemuksia

" Lapsina me molemmat rakastimme sarjakuvia. Yksi sarjakuva oli kuitenkin ylitse muiden – Asterix. Tämä René Goscinnyn käsikirjoittama ja Albert Uderzon piirtämä 60–70 -lukujen sarjakuvahelmi teki meihin kumpaankin lähtemättömän vaikutuksen. Asterixien kieli, kerronta ja kuvamaailma olivat niin nerokkaita, että vertaistaan saa hakea vieläkin.
Asterixeissa saimme nauttia mm. hulvattomista sanaleikeistä, liioitellun hervottomista hahmoista sekä nokkelasta parodiasta. Se oli komiikan peruskoulumme. Tuohon luovuuden taikajuomapataan saimme lapsena sukeltaa ja sen vaikutus jäi todellakin pysyväksi.”

- Aino Havukainen ja Sami Toivonen

 havukainen250

kuva: Katja Tähjä